Annika in The USA

Annika in The USA

lauantai 24. elokuuta 2013

First days in Highland High School

Tää postaus on nyt kovin tekstipainotteinen, koska mun kamerasta on loppunut akku ja saan sen ladattua vasta, kun saan hommattua adapterin. Tosiaan fiksuna varauduin etukäteen ja hankin adapterin ennen Jenkkeihin lähtöä, mutta vielä fiksumpana jätin sen New Yorkiin Hilton-hotelliin... Sen takia tän postauksen kuvituksesta vastaa vaan muutama hassu kuva musta ja Arniesta, mun uudesta kännykästä ja koulun juhlatilaisuudesta, kun ei oo oikein inspannut hirveesti kuvailla kännykällä ja ipadilla. Teen tästä mun uudesta kodista postauksen ens viikolla!

Nyt on voittajafiilis, oon selvinnyt kunnialla high schoolin ensimmäisistä päivistä. Vaikka kävelenkin käytävillä monttu auki ja täysin suuntaa vailla, oon kuitenkin jotenkin löytänyt luokkiin ja jopa tutustunut ihmisiin. En hirveästi halunnut mainostaa olevani vaihtari, mutta oikeastaan joka tunnilla se on tullut puheeksi. Astronomian opettajani halusi puhua mun kanssa saksaa, kun sanoin opiskelevani sitä ja pyysi mua opettamaan sille hi ja good bye suomeksi, nyt se sitten moikkailee mua koulun käytävillä :D Historian opettajani oli myös aivan innoissaan kerrottuani olevani vaihtari ja sen lisäksi, että kävimme dialogia Suomesta ja sen luonnosta koko luokan kuullen (....), pyysi hän minut vielä tunnin jälkeen keskustelemaan :D Myös tolla tunnilla oppilaat olivat aika innoissaan, kun kaikki kävivät kiljumaan ja kyselemään kaikkea. Yksi poika sanoi mulle, että ollaan tavattu aiemmin, mutta enhän mie sitä muistanut, kun oon viime viikon aikana tavannut siskon kautta niin monia ihmisiä.
Creative writingin tunnilla oli ihan jees, mutta vaihdoin sen tänään espanjaan. Vaikka opettaja oli mukava ja siellä luovassa kirjoituksessa oli ihan kivoja tyyppejä, en oikein tuntenut tätä ainetta omakseni. Olin siellä koko ajan ihan kuutamolla (vielä enemmän kuin muilla tunneilla). En ollut meinaan ikinä kuullutkaan niistä kirjoista tai leffoista, mitkä kaikki muut tiesi.. Ja vieläkin ihmettelen, mikä on golden line xD
Englannin tunnilla taas opettaja käski jokaisen kertoa, mitä on kesän aikana tehnyt ja mun vuoron tullessa kerroin olevani vaihtari Suomesta, ja että vietin kesän ystävien ja perheen kanssa, kun en tule heitä pitkään aikaan näkemään. Myös tällä tunnilla oppilaat innostuivat ja mun piti sanoa suomeksi jotain :D Opettaja myös kertoi koko luokalle, että suomi on todella vaikea kieli, ja että siinä sanoja taivutetaan. Kaikkien mielestä suomi on todella kaunis ja kuuma kieli, hah!
Meillä oli myös sellainen tilaisuus ekan päivän lopuksi, jossa oli kaikenmaailman esityksiä ja muita ohjelmaa. Oli aivan huikeeta katsoa, kuinka kaikki lauloi yhdessä koulun laulua, tanssi ja muutenkin school spirit oli ihan mahtava! En vois ikinä kuvitella, että Suomessa oppilaat olisi noin innoissaan koulun tilaisuudessa ja yhteishenki olisi mitään ton tasoista! Tuntui vaan oudolta kuunnella USA:n kansallishymniä käsi sydämellä, kun eihän tää mun maa ole, mutta en uskaltanut olla laittamatta sitä kättä sydämelle, kun sen verran totisia katseita oli ympärillä.

image

image

IMG_20130821_141143

Meillä on siis A- ja B-päivät ja tuo äskeinen tekstikatkelma oli mun ekasta päivästä mikä oli loogisesti A-päivä. Tokana päivänä mulla oli ekana saksaa. Menin tunnille ehkä kaksi minuutti myöhässä ja ihmetyksekseni opettaja sanoi mun tullessa luokkaan "you must be Annika". Olin vähän hämmentynyt, kun se ukko tiesi kuka olin :D Ja taas kun sanoin olevani vaihto-oppilas, alkoi kauhea kuiskuttelu luokassa. Saksan tunti sujui ihan hauskasti, täällä saksan opiskelu on ihan järkyttävän helppoa. Opettaja puhui koko ajan enkkua, siinä missä meille puhutaan SAKSAN tunnilla saksaa ja kun meillä on suomessa sanakokeita mihin täytyy lukea aukeamallinen sanoja, näillä oli tunnin jälkeen "pikkutesti" missä piti laittaa lauseeseen yksi sana, esim. Er wrift ____ ( hän heittää ___ ) ja vastaus oli pallo mikä on saksaksi ja enkuksi sama, voi hyvää päivää xD Saksan tunnin lopuksi yksi Hollannista kotoisin oleva poika kävi juttelemaan mulle ja kyseli mistä oon oppinut saksaa ja muuta sellaista, eikä niitä peruskysymyksiä, mitä multa jatkuvasti kysellään "onks Suomessa jääkarhuja?" "Onks siel aina kylmä?".. Ja myös yks tyttö alkoi puhumaan mulla saksan tunnin lopussa ja se oli tosi kiltti, kun saattoi mut mun seuraavalle tunnille, tanssitunnille. Saksan opettaja oli muuten tosi hauska mies, ja ei mikään tiukkis!
Tanssitunnilla vaan katsottiin videota, käytiin sääntöjä läpi ja keskusteltiin. Kaksi tyttöä, keitä en ollut aiemmin tavannut, tuli kysymään multa mistä oon. Ensin ihmettelin, mistä he keksivät sitä kysyä, mutta eiköhän taas mun söpö (lue: retardi) aksentti paljastanut mut xD Kaikkien piti lukea sellaisia lappuja ja tietenkin siinä mun lapussa oli mahdollisimman pitkiä ja vaikeita sanoja..... Siinä sitten sönkötin oikeen kaunista englantiani.
Tanssi tunnin jälkeen mulla oli US Government & Citizenshipiä eli vähän niinkuin yhteiskuntaoppia. Yllätyn vähän väliä, kuinka hyvin pystyn seuraamaan keskusteluja, vaikka puhuminen välillä tökkiikin. Tuollakin tunnilla ymmärsin oikeastaan kaiken. Kun käytiin asioita läpi, tuli mulle ekaa kertaa sellainen olo, mistä vaihtarit aina puhuu, kun alkaa arvostamaan kotimaataan. Aloin oikeasti miettiä, kuinka hyvä valtio Suomi on. Huvitti taas muuten joidenkin jenkkien tietämättömyys. Esim. yksi afroamerikkalainen poika ei tiennyt tolla tunnillä, että mustilla ei ole aina ollut äänioikeutta. Opettajaakin nauratti.
Viimeiseksi mulla oli Early childhoodia eli tollasta highschoolilaisten pitämää tarhaa. Tykkään lapsista ja ajattelin, että toi vois olla kiinnostava kurssi, mutta vähän petyin kun lapsilla on ensinnäkin tuntien aikana päikkäriaika, jonka aikana mun ja yhen sophmore tytön täytyi vaan siivota keittiö missä meni ehkä 10 minuuttia. Sen jälkeen meillä on oikeastaan pelkkää hengailua. Oltaisiin voitu tehdä läksyjä tai muuta. Pihalle vietiin lapset jossain vaiheessa puoleksi tunniksi mutta siinäpä kaikki. Toisekseen tuolla oli vain muutama tyttö, niin järkeilin, ettenpä tulla paljon ihmisiä tapaa ja sitähän mie just yritän noilla tunneilla tehdä, tavata ihmisiä ja tutustua heihin, joten sen takia vaihdoin tämän johonkin adult's roles kurssiin, missä pitäisi olla enemmän porukkaa.

Joku halusi kuulla niitä huonoja puolia ja kun niitä pitää joka paikasta etsiä, niin kerrotaan nyt sitten niistäkin. Yllätys yllätys yksi isoimmista vastoinkäymisistä täällä on koti-ikävä. Mulla on ikävä mun ystäviä ja perhettä Suomessa. Mie olin niin onnellinen ja mulla oli maailman parhaimmat ihmiset elämässä. Täällä taas oon yksin. Okei, mulla on kyllä ihan super ihana host perhe, jota rakastan ja tää koti tuntuu kodilta, niin kuin oon useasti jo sanonut. Kuitenkin, vapaa-ajalla ja koulussa kaikki tuntee toisensa ja mie tunnen oloni suht usein ulkopuoliseksi. Vaikka englannin kieli sujuu ja kahdenkeskiset juttelut jonkun kanssa on aika iisiä, porukassa luon itselleni paineita puhua ja sen takia saatan vaikuttaa toisinaan ujolta ja tylsältä. Vaikka ymmärrän oikeasti lähestulkoon kaiken, mitä ympärillä muut puhuvat, en osaa oikein kommentoida mitään. En uskalla ja toisekseen en mie tunne ihmisiä tai tiedä tän paikan tapahtumista sen kummemmin. Muut vaikuttavat niin läheisiltä, että siihen on vaikea tunkea. Vastaan kyllä jos joku kysyy jotain, mutta ymmärrän myös, että muilla on muutakin kuin koko ajan yrittää luoda keskustelua mun, suomalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Ja ne jos mitkä tuntuu pahalta, niin yksinäisyys ja ulkopuolisuus. Mulla ei ole pitkään aikaan, jos koskaan ollut tätä tilannetta, että mulla ei olisi ketään, kelle puhua oikeasti avoimesti, ketä pyytää hengaamaan tai ketä voisin oikeasti kutsua ystäväksi. Totta kai mulla on mun ihanat host vanhemmat, sisko ja veli, mutta ei se ole sama asia. Päin vastoin musta tuntuu joskus pahalta, että mun siskon täytyy raahata mua joka paikkaan ja sitten en kuitenkaan osaa olla kaikista menevintä sorttia ja pelkään, että mun host sisko ja sen kaverit kyllästyy muhun. En vain tajua tätä, kuinka minusta sosiaalisesta ja puheliaasta tytöstä on tullut hiljainen ja ujo.
Mutta kuten oon moneen otteeseen sanonut, en jaksa keskittyä huonoihin asioihin. En jaksa rypeä itsesäälissä, kun ei ole kavereita ja kun en osaa täydellistä englantia ja blaablaa. Yritän pitää mielessä, että loppujen lopuksi kaikki on kiinni mun asenteesta. Kyllähän mie jo etukäteen tiesin, että sopeutuminen vaatii aikaa ja että kaikki ei aina elämässä suju niinkuin haluaisin. Koulua on ollut vasta pari päivää ja oon ollut täällä vasta kaksi viikkoa, mulla on vielä aikaa rutkasti ja mun täytyy vaan jatkaa yrittämistä. Siis yrittää löytää täällä paikkani ja jatkaa vaan sisukkaasti eteen päin. Helpottaa ajatella, että asiat voisivat olla paljonpaljon huonommin, ja silloin sitä alkaa miettimään, kuinka onnekas sitä loppujen lopuksi onkaan.

Puhuin host äidin ja siskon kanssa ja se helpotti mun fiilistä aika paljon. Täytyy vaan ajatella, että tää on ihan normaalia. Sopeutuminen kun vie aikansa. Toisekseen tulin tosi iloiseksi tänään koulussa, kun yksi poika sanoi mulle "we are friends now" ja heitti yläfemman, kun sanoin, että pidän tästä paikasta, muttei mulla ole vielä hirveästi kavereita täällä. Muutenkin tulee aina hyvä mieli koulussa, kun joku moikkaa tai tulee kysymään kuulumisia. Täällä alkaa oikeasti arvostaa pieniä asioita, mitkä on ennen olleet itsestäänselvyyksiä.

Kyllä mie kuitenkin kaikesta huolimatta pärjään, sitä ei tarvitse kenenkään epäillä.

image

13 kommenttia:

Lauramaria kirjoitti...

Siun teksti tiivistää miun ajatukset niin hyvin! :D

Annika kirjoitti...

Jes, en oo ainoo!! Ei vaan siis, aluks olin hirveen ankara itelleni, että miten voin tuntee tälläsii fiiliksii, kun oon vihdoin päässyt toteuttamaan mun unelmaa, minkä pitäis olla kivaa. Sit tajusin, että ei tää oo mikään pikkujuttu, eikä mun tarvi esittää vahvaa, vaan muutto kotimaasta ja läheisten jättäminen vaatii veronsa ja uuteen paikkaan sopeutuminen ottaa aikansa. Kai tää on ihan normaalia vaihtareille. Mut etee päi mennää, kyl se täst Lauramaria! :)<3

Sanni kirjoitti...

Tää kuvastaa munkin fiiliksia niin hyvin! Välillä täälä tuntee olonsa niin yksinäiseks. Ja ärsyttää kun monet sanoo että we should hang out ja se ei kyllä koskaan tuu tapahtumaan. Ja toi on kans välillä ärayttävää ettei tiedä mitä kommentoida muiden keskusteluun, heti kun keksii jotain niin muut on jo vaihtanut aihetta. Mutta kyllä se tästä lähtee sujuun paremmin meillä kaikilla!:)

Annika kirjoitti...

Ymmärrän ton niin hyvin Sanni!! Tuntuu ärsyttävältä olla outsideri, kun oikeesti haluaisin niitä kavereita, mutta koulussa niitä on vaikea saada kun kaikki on vaan hyvänpäivän tuttuja ketkä kysyy vaan "how is it going?" eikä odota mitään vastausta siihen ja sitten taas siskon kavereiden kanssa hengatessa en osaa/uskalla sanoa mitään, kun tuntuu niin ulkopuoliselta. En tajua miten musta on tullut niin ujo!!:D mut kyllä tää tästä, tsemppiä Arizonaan!:)

Anonyymi kirjoitti...

Ei sitä kannata jännittää porukassakaan, että joku menee väärin. Jos ne nauraa, niin anna heidän nauraa. Et sä siitä rikki mee. Ole vaan oma ilonen ittes ja se kyllä lähtee siitä liikkeelle.
Ja mieti, kuinka vahvana sä tuut sieltä kotiin.

Ja koti-ikävä, se ahistaa, mut kyllä ne porukat siellä sua odottaa. Voin olla varma siitä, että kun tuut takasin, jatkatte juttua siitä samasta lauseesta, mikä jäi kesken sillon ku sä lähdit. :)

Anonyymi kirjoitti...

Oletko mukana jossain koulun harrastusporukassa tai kerhossa? Niistä löytyy myös kavereita.
Aikaahan menee hetki, ennenkuin pääsee kiinni uuteen. Eiköhän sun host siskokin ymmärrä sen!
Tsemppiä!
t.vaihtari muutaman vuoden takaa

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä annika<3
Tsekkaan joka päivä sun blogin ootko päivittän!

Löydät varmast oman paikkas sieltä ajan kanssa ja löydät itestäs taas ilosen ja höpöttäjä annikan<3

terkuin, Serkku Heini :)

iina kirjoitti...

mä oon kans lähössä vaihtoon nyt ens viikolla ja tasan viikon päästä tapaan host-perheeni :) ootan yhtä aika innolla ja kauhulla kaikkea tulevaa, pelottaa mutta oon kuitenki tosi onnellinen päästessäni toteuttaan unelmaani! :)

Annika kirjoitti...

1. Anonyymi: En mie sitä väärin lausumista jännitäkään, tiedostan kyllä kuulostavani ääliöltä jo pelkän aksenttini takia haha :D Mutta siis oman itsensä tuominen esiin isossa porukassa, josta et tunne ketään ja vieraalla kielellä on yllättävän vaikeaa. Mutta kyllä tää tästä! Kiitos ihanasta kommentistasi!

2. Anonyymi: Itseasiassa en vielä ole, mutta aattelin kysyä joltain maanantaina, miten sellaisiin liitytään. Sopeutuminen vie aikaa, tiedän :) Kyllä kai muutkin täällä tajuaa sen :p Kiitos paljon!

Heini: Kiitos serkku! <3 Kyllä pian helpottaa, kun asioihin tottuu :)

iina: Se hetki, kun tapaa hostit on jotain niin upeeta!! Tsemppiä sulle lähtöön ja ekoille viikoille, ne voi olla yllättävän rankkoja, mut eiköhän myö selvitä niinkuin kaikki muutkin aikaisemmat vaihtarit!:p

Anonyymi kirjoitti...

Hei Annika! Oli kiva lukea Blogiasi ja kuulla mitä sinulle kuuluu. Älä jännitä, samanlaista se on toisillekin uusille vaihtooppilaille, ovat samassa tilanteessa kun ensi kertaa menevät. Olet jo itsesi voittanut kun olet sinne lähtenyt, mitä sitä enään jännittämään ;) Mukaan vaan rohkeasti, hyvä sanomaan kun itse en uskaltaisi edes lähteä ja ei mun päällä moisia reissuja tehtäis :) Kyllä sinä pärjäät Annika. T. Minna S

Annika kirjoitti...

Kiitos ihanasta kommentista sulle! Oman paikkansa löytäminen uudessa koulussa, kodissa ja maassa vie aikaa ja koko ajan huomaan, että mitä enemmän aikaa kuluu, asiat käyvät helpommiksi ja alkaa saamaan vähän otetta uudesta elämästä :) Kyllä mie pärjään ja kyllä täällä välillä tosi kivaakin on!:p

roosku kirjoitti...

Ihana postaus, kirjotit sillee niin avoimesti ajatuksistas tai siltä se ainaki tuntui! :)

Annika kirjoitti...

Kiitos roosku :) yritän kirjoittaa avoimesti vaikken kaikkia näitä tunnemylläköitä blogiin tuokaan :D