Annika in The USA

Annika in The USA

keskiviikko 28. elokuuta 2013

You can't have a rainbow without a little rain

IMG_20130827_195115

Ei oo kyllä mikään myytti, että vaihtarin mielialanvaihtelut on kuin raskaana olevilla naisilla - tää on yhtä tunteiden vuoristorataa! Siinä missä edellisessä postauksessa koko maailma tuntui olevan mua vastaan, tänään on olo ihan toinen. En väitä, että edelleenkään ei tulisi heikkoja hetkiä, mutta huomaan, että selvästi ollaan parempaan suuntaan menossa.
Viime perjantaina koulun jälkeen mulla oli koti-ikävää ja tuntui tosi pahalta, suoraan sanottuna paskemmalta kuin pitkään aikaan. Yritin pitää itkut omana tietonani, ettei hostini luulisi, että heissä olisi jotain vikaa. Mom kuitenkin tuli huoneeseeni just silloin, kun porasin sängyllä ja luin kavereiden kirjeitä ja katselin niitten kuvia. Tuntui hyvältä puhua momin kanssa. Myös sisko tuli lohduttamaan. Itkeskelyn jälkeen otin päikkärit ja kappas kummaa, olo oli jo helpottunut kummasti. Lisäksi herätessäni maailman parhaat host äiti ja sisko, olivat tehneet mulle ihanan herkkuyllätyksen (netissä noita herkkutikkuja väitettiin suomalaisiksi, mutta mie en ainakaan oo eläissäni tollasia nähnyt, hyviä oli silti!) pienen kirjeen kera! Saanko sanoa taas, että mulla on maailman paras host perhe?

IMG_20130823_192056

Mentiin perjantai-iltana siskon kavereiden kanssa niiden koulun allasbileisiin. Ei kyllä itse menty altaille, vaan viihdyttiin tanssilattialla. Tai muut tanssi ja mie ja itävaltalainen vaihtari Lynn katsottiin vierestä ja kadehdittiin amerikkalaisten kykyä heittäytyä!:D Oikeesti, kaikki tanssi eikä kukaan (muu kuin myö kaks eurooppalaista..) ollut seinäruusuna.

Viikonloppuna kävin myös ulkona yhden pojan kanssa ja täytyy kyllä hehkuttaa jenkkipoikien käytöstapoja! Kuinka moni suomalainen jätkä kysyy tytöiltä niiden kotiintuloaikaa, että milloin tyttö pitää palauttaa, ettei vanhemmat ajattele pojan olevan huonoa seuraa? Tai kuinka moni poika avaa auton oven sekä mennessä autoon, että astuessa ulos?

Sunnuntaina meille tuli sukulaisia, grandma ja äidin siskoja perheineen ja tietenkin myös host veljeni Brady. Meillä oli pienet BBQ-pippalot. Oli ihana tavata mun uusia sukulaisia. Kaikki oli todella ystävällisiä ja moni kyseli paljon Suomesta. 13-vuotias serkkupoika teki muhun lähtemättömän vaikutuksen, kun osasi sanoa "moi" ja "heippa"! Hänellä on kuulemma suomalainen kaveri :D Grandma ihastui mun tuomaan Kotka-kirjaan ja lueskeli sitä innokkaasti tovin jos toisenkin. Hän myös opetti mulle ja muille mandariinikiinaa (hän on siis Taiwanista), oli niin siistiä!

IMG_20130825_210427

Koulusta teen kattavamman postauksen lähiaikoina, mutta voin kertoa, että se on todella helppoa täällä rapakon toisella puolen. Ainoa vaikeus on jotkut tuntemattomat sanat, joissain haastavammissa aineissa, kuten Amerikan historiassa. Sen takia pläräänkin sanakirjaa vähän väliä, että pysyn mukana jutuissa!:D
Oon tutustunut ihmisiin paremmin ja sellanen outsider fiilis on alkanut hellittämään. Adults rolesissa tutustuin yhteen tyttöön, jonka kanssa olisi tarkoitus hengata viikonloppuna ja tapasin siellä myös norjalaisen vaihtarin, joka kertoi, että meitä vaihtareita on useampia meijän koulussa. Miks mie en oo tavannut ketään?! Noh, kumminkin sovittiin, että kun meillä on B-päivinä sama lounas, niin tavataan huomenna siellä ja hän lupasi tutustuttaa mut muihinkin vaihtareihin.
Tänään juttelin ruokalassa espanjalaistaustaisen pojan kanssa jonkun aikaa ja oli niin siistiä, kun tää jätkä osas lausua mun nimen oikein! Täällä kun mun nimi sanotaan yleensä "Ännikä", "Änikä", "Änikkä", "Äniikkä" ja lähimmin korkeintaan "Anika". En ees aina tunnista mun nimeä nimenhuudossa! Tän pojan kanssa keskustelu toi mulle hirveen hyvän mielen. Se rohkaisi mua puhumaan enemmän muille ja ymmärsi, kun kerroin, että on vaikea ilmaista itseään vieraalla kielellä tuntemattomien keskellä. Poika tutustutti mut myös yhtiin tosi mukaviin tyttöihin ja erääseen poikaan ja koska nää oli tosi puheliaita ja sosiaalisia ja jutteli mulle innokkaasti, oli munkin helpompi olla oma menevä itseni, eikö ujo ja tylsä vaihtarityttö, mitä oon valitettavasti viime viikkoina ollut.

IMG_20130826_000240
IMG_20130821_235721

Tänään käytiin perheillallisella aasialaisessa ravintolassa ja maistoin elämäni ensimmäistä kertaa sushia!! Vaikka ei siitä mun ihan lemppariruokaa tullutkaan, tykkäsin kyllä. Alkuruuaksi oli jotain tulista keittoa ja siinä missä mun suu paloi ja join vettä monta lasia (eräs mua viisaampi kertoi sen jälkeen, että vesi vaan pahentaa, maitoa pitäisi kuulemma juoda...), host dadin mielestä se ei ollut ollenkaan mausteista! Musta on kyllä tosi kiva, että mun host perheellä on aasialaista taustaa ja pääsen siksi näkemään vähän sitäkin kulttuuria :) Opettelin muuten myös syömään puikoilla, mutta eihän siitä mitään tullut, vaikka kaikki yritti neuvoa mua parhaansa mukaan, haha! Lopulta mulle tuotiin sellaiset puikot, missä on päässä sellanen kiinnike, eli ne pysyi yhdessä itsestään ja tällänen blondi Pohjolastakin pystyi nappailemaan niillä noita aasialaisia herkkuja XD

IMG_20130827_195229
IMG_20130827_195051
IMG_20130827_210737

Tasan kolme viikkoa sitten jätin Suomen taakseni ja siitä tuntuu olevan ikuisuus, mutta toisaalta aika on kulunut todella nopeasti. Suomielämä alkaa tuntumaan kaukaiselta muistolta, apua miltä se tulee sitten ens kesänä tuntumaan, kun palaan?
Amerikassa menee siis taas hyvin ja oon alkanut pääsemään kunnolla elämään kiinni. Sietämätöntä ikävääkään Suomeen ei enää ole. Joskus havahdun tekstatessa kavereiden kanssa, että meijän välissä on tosiaan kokonainen valtameri, mutta se enää ei ahdista ja sureta niin paljon kuin viime viikolla. Täällä on alkanut arvostaa monia asioita, kuten sitä kun joku sanoo sulle "hi" koulussa tai tuntematon avaa sulle oven. Yksinäisinä hetkinä jo pelkkä hymy tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä, kun mulla on välittävä host perhe, joka sanoo rakastavansa mua ja antaa anteeksi pienet myöhästelyt kotiintuloajasta. Oon onnekas, kun saan olla osa tätä perhettä, asua näin hienossa paikassa kuin Utahissa, Salt Lake Cityssä, jota ympäröi mielettömän hienot vuoret.

Hetkeäkään en ole katunut lähtöä ja hetkeäkään en vaihtaisi - olen onnellinen.

PS. Oon ite huomannut, että täällä parhaiten tutustuu muihin kehumalla! Jenkit (miksei muutkin:D) rakastaa sitä, kun kehut niiden paitaa, hiuksia, silmiä, reppua, kelloa... Mitä vain! Ja ne tekee sitä itsekin koko ajan. Musta tuntuu tosi awkwardilta usein, jos mun hiuksia, silmiä tai asua kehutaan.
Täällä pärjää vaan puhumalla, hiljaisuus on oudompaa!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen jännityksellä lukenu tätä sun blogia ja odottanu just tällasta päivitystä. Ihanaa <3 ! Pahin on ohi ja nyt sä voit oikeesti keskittyy siihen olemiseen siellä. Mä oon niiiin ilonen sun puolesta.

Hieman hymyä kareili suun pielessä, kun mietin, että minkähänlainen ikävä sulla on sit jenkkeihin, kun sä sieltä pois joudut lähtemään. Varaatko heti kotona uuden matkalipun vai mitä teet.

Anonyymi kirjoitti...

Tää sun blogi on ylivoimasesti mun lemppari! Kirjotat upeesti ja avoimesti kaikista vähemmän-kivoistakin asioista! (: Oon tosi ilonen ja onnellinen ku pääsit vaihtoon ja saat kokee jotain noin hienoo! Selviit varmasti kaikesta vastaan tulevasta (niistä huonommista jutuista siis). Nauti jokasesta hetkestä ja jatka samaan malliin! :) Vuosi menee nopeesti :D

Annika kirjoitti...

1. Anonyymi: Vooi, oot ihana ja sun kommentist tuli tosi hyvä mieli!<3 Voi kyl olla että haluun tänne sitten aika äkkiä takasin! Hui, en haluu miettii niin pitkälle ku vast tulin :p

2. Anonyymi: Kiitos paljon kivasta kommentistasi!:) Huonoja hetkiä tulee elämässä aina joskus, mutta sen takia pitääkin nauttia entistä enemmän niistä hyvistä, kyllä mie pärjään! Aika on mennyt jo nyt hirveen nopeesti:o

Outi kirjoitti...

Ihana, että sulla menee hyvin :) Mulla on vaa tääl kokoajan semmonen tunne et kukaan ei oo kiinnostunu musta koulussa ja tääl koko kaupungissa ei oo mitään tekemistä ja njäääh, mutta ehkä se alkaa mullakin sujua :)

Annika kirjoitti...

Ymmärrän sua Outi niin hyvin! Kyllä mustakin tuntuu usein tolta, koti-ikävä vaan teki kaikesta kahta kauheanpaa, joten nyt kun siitä on jotenkin päästy, on ehkä helpompaa keskittyä muihin juttuihin :) Pitää vaan alkaa oikeesti puhumaan kaikille ja yrittää saada niitä kavereita!:D kyllä se helpottaa, tsemppii sinne! <3

Mira kirjoitti...

Niimpä, jännityksellä ootellaa täällä ku kävelet muina miehinä lentokentällä meiän ohi ku et tunnista enää ketää haha :D Nii ja tuntuu joo et oisit ollu siel jo paljon kauemminkin mut sit taas aika on menny tosi nopeesti. Niiku puhuttii ni ei sitä aina tekstatessa ees muista et oot oikeesti niin kaukana :D
love u darling <3!

Anonyymi kirjoitti...

Itku muuttuu ilon pisaroiksi, jollei nyt, niin viimeistään huomenna.

Anonyymi kirjoitti...

Your family loves You very much <3..

Annika kirjoitti...

Mira: Voi ei apua XD hennan kans jo puhuttii täst et jos suunnistan vaa sen porukan luo joka pitää eniten meluu ni en varmaa kovin väärää osotteesee voi mennä?
Aika menee nopeesti ja kiitos nykyteknologian, työkään ette unoha minuu enkä mie jää ihan pimentoo Suomielämäst :)
Together for-ever, never apart, maybe in distance but never at heart, love u too! <3

1. Anonyymi: Toi on hyvä muistaa aina:) Yritänki pitää sen mielessä huonoina hetkinä. Pitää uskoa parempaan huomiseen!

2. Anonyymi:
I love you too! <3