Annika in The USA

Annika in The USA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jenkkifutis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jenkkifutis. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. marraskuuta 2013

You can't start the next chapter of your life if you keep re-reading your last one

Oltiin Maylisin host siskojen kanssa yota super fancyssa hotellissa Little Americassa, nakyma hotellin parvekkeelta. Ymmarratteko, miksi rakastan SLC:ta niin paljon?

Jokaisen pitäisi kokea tämä elämänsä aikana, lähteä kauas pois kotoa, tuttujen ihmisten luota, uuteen kulttuuriin ja elämäntyyliin. Viimeiset kolme kuukautta ovat avanneet mun silmiä enemmän kuin mikään ja samaan aikaan ne on olleet elämäni parasta aikaa. Olen itkenyt ja ollut epätoivoinen, kokenut järkyttävän kulttuurishokin ja potenut sietämätöntä koti-ikävää. Samaan aikaan olen kokenut paljon uutta, pitänyt hauskaa ja tavannut ihania ihmisiä. Ennen kaikkea tämä kokemus on avannut simiäni. Tätä tunnetta on vaikea kuvailla niille, jotka eivät ole kokeneet samaa. Vaihtovuosi on jo nyt kasvattanut mua ja saanut näkemään monet asiat toisin. Voi kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta koko mun maailma on muuttunut. Parasta tästä ajasta ei ole tehnyt sen hauskuus tai onnellisuus, koska se ei ole ollut aina hauskaa ja välillä olen ollut onnettomampi kuin koskaan, vaan se, mitä se on mulle antanut. Se on antanut mulle jotain sellaista, mitä en osaa sanoin kuvailla. Vaihtarit, työ tiedätte, mistä puhun.

Elämäni täällä on hyvin erilaista. Tähän erilaisuuteen tottuminen vei aikansa, mutta nyt alan olee ihan fine sen kanssa. Se, minkä olen oppinut täällä kaukana kotoa, on arvostus. Arvostan nykyään asioita huomattavasti enemmän. Arvostan suomiperhettäni ja ystäviäni aivan erilailla kuin aiemmin. Ne eivät ole enää itsestäänselvyys, vaan asioita, joita mun pitäisi arvostaa ja olla onnellinen. Koti ja suomalaisuus ovat myös saaneet ihan uuden merkityksen. Koti on maailman paras paikka, eikä uuteen paikkaan muuttaessakaan mikään korvaa sitä omaa kotia. Suomalaisuudestani myös olen äärimmäisen ylpeä. Suomi on hyvä maa ja täällä ollessani olen huomannut, miten hyvin asiat ovat kotimaassani. En enää ikinä valita hammaslääkäristä, kouluruuasta tai tuista.

Miten voikaan ihminen tulla iloiseksi niinkin pikkujutusta kuin lumesta? Instagramiin kirjoitinkin, kuinka lumi pelasti mun aamun ja juoksin ilman kenkii ja takkii ulos kuvailemaan. Nyt lumesta ei ole enaa tietoakaan.. Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut niin aurinkoisia "kesapaivia" kuin luntakin.

Mutta nyt olen täällä, Utahissa. Asun SLC:n keskustasta viidentoista minuutin päässä, täällä Holladayssa. Väriään vaihtavat vuoret ympäröivät tätä älyttömän kaunista kaupunkia. Ikinä ei tiedä aamulla herätessään, mikä sää ulkona on. Vaikka aamulla sataisi, sen tietää, ettei se koko päivää koskaan kestä. Tekemistä täällä "isossa" cityssä riittää. Pelkästään ajelu täällä on kymmenen kertaa hauskempaa ja näköalapaikat (lue: autossa kuhertelupaikat) lyövät Kotkan omat ihan 6-0. Tämä kaupunki on mun lempikaupunki, suuri muttei liian suuri, kaunis muttei koskematon, monipuolinen muttei sekava ja täynnä elämää, mutta turvallinen.

Mulla on parhaimmat host vanhemmat, jotka kutsuvat mua tyttärekseen, vievät kouluun ja hakevat pois, ettei nukkumisesta tykkäävän Anin tarvitsisi herätä aikaisin ja ottaa koulubussia, ymmärtävät, vaikka Anin huoneen teema on ollut nyt kolme viikkoa kaatopaikka, halaavat kun sitä tarvitsen, kuskaavat milloin tahansa ja minne tahansa, eivät vedä pultteja, jos myöhästyn vähän kotiintuloajasta, kyselevät pojista ja rakastavat ihan mielettömän paljon. Jenkkiperheeseeni kuuluvat myös isoveli ja kaksi isosiskoa. Täällä olen nuorimmainen ja pikkusisko, meimei. Halusin aina isoveikan ja nyt minulla on sellainen. Isoveli, joka kiusaa ja ärsyttää, heittää tyhmää läppää, ottaa hölmöjä kuvia itsestään kamerani täyteen, lähettää järjettömiä snapchatteja, mutta myös aivan ihania tekstareita, ei tykkää poikakavereistani, halaa lähtiessään ja ennen kaikkea välittää, niin kuin kahdesta muustakin pikkusiskostaan. Isosiskoja minulla on kaksi, toinen on myös kaimani. Siskoni ovat hyvin erilaisia, mutta kummatkin omalla tavallaan ainutlaatuisia. Vanhemman siskon kanssa puhutaan maailmanmatkailusta, vertaillaan kumpi on kylmempi; Suomi vai Alaska, suunnitellaan laskettelureissuja ja nunnutellaan koiria. Mun vanhempi isosisko on yksi ihanimmista ihmisistä, joita olen tavannut täällä. Tulen aina todella iloiseksi, kun kuulen Annikan tulevan käymään. Nuorempi isosiskoni on vain vähän vanhempi kuin minä. Kaunis siskoni hakee minua koulusta, kyselee pojista ja jakaa kylppärin kanssani. Mellä on myös kolme suloista koiraa, jotka piristävät päivääni tulemalla viereen, heiluttamalla häntää ja olemalla muutenkin aivan vallattoman ihania. Grandma, nainai, on kultainen ja rakastava mummeli, ja on aina ilo saada hänet meille. On myos ihanaa, että muukin suku on ottanut minut klaaniinsa, niin tädit, sedät kuin serkutkin.
Perheen lisäksi mulla on täällä muitakin ihan mahtavia ihmisiä ympärilläni. Joukko kavereita koulussa, jotka (valitettavasti) kutsuvat mua Finlandiksi, tulevat silittelemään vaaleita hiuksiani ja kyselevät hölmöjä kysymyksiä Suomesta sekä jakelevat kohteliaisuuksia päästä varpaisiin. Lisäksi mulla on muutama luottoystävä, joiden puoleen turvautua, kun elämä menee päin puuta ja keiden kanssa pläänäillä maailman parasta viikonloppua. Noiden ihmisten kanssa mulla on hauskaa. Ei ole väliä, mitä tehdään, kunhan ollaan vain yhdessä.
Mulla on täällä niin paljon, mitä arvostaa ja minkä takia olla onnellinen. Ihmisiä, jotka välittävät ja elämä, josta nauttia. On onni asua paikassa, jossa jokainen aamu on kaunis ja ihmiset ovat hyviä.

I love you mum
Maailman hassuin isoveikka halusi, etta otan kuvan, kun ne esittaa keskustelevansa XD 
dad

Isosisko ja sen poikkis Chad
image
Ceci, tytto, joka on mulle jo nyt ihan suunnattoman rakas
My lovely French girl
Mita tekisinkaan ilman Lucaa?
Milla <3
Oon niin onnellinen, etta mulla on Joshin kaltanen kaveri
Nyt on vielä kymmenestä kuukaudesta seitsemän kuukautta aikaa viettää elämäni vaihtovuosi Utahissa. Paljon olen jo kokenut, paljon on jo tapahtunut, mutta ehdottomasti on vielä paljon edessä. Uusia ihmisiä, hauskanpitoa, myöhäisiä iltoja, tylsiä koulupäiviä, kirkossa käyntiä, tansseja, paljon läksyjä, urheilua, treffejä ja paljon sellaista, jota en osaa edes odottaa.

Olen edelleen yhteyksissä hyvin paljon Suomeen, niin perheeseen kuin kavereihinkin. Vaikka yritän väittää muuta, se kuitenkin vaikuttaa mun elämääni täällä. Kaipaan teitä kaikkia ihania ihan mielettömästi. Rakastan mun perhettä ja ystäviä niin paljon, että välillä sattuu. Mutta nyt mie olen täällä. Mun on pakko alkaa keskittyä elämään täällä täysillä ja nauttia elämästä tässä ja nyt. En voi elää menneisyydessä tai suunnitella tulevaa. Muuten missaan paljon asioita, joita tulen ikävöimään sitten ensi syksynä.



Olen aivan tajuttoman kiitollinen mun perheelle tästä mahdollisuudesta. Kiitos jokaisesta pennistä, jonka uhrasitte tyttärenne ja lapsenlapsenne unelman toteuttamiseen. Kiitos siitä tuesta, mitä oon saanut teiltä. Nyt elän täällä sitä unelmaani, yritän ainakin.

Kiitos maailman parhaimmille ystäville. Huomasin tänne tullessani viimeistään, kuinka upeita ihmisiä mun elämässä on. Ikävöin teitä kovasti ja odotan, että näemme taas. Mutta mie en voi keskittyä odottamaan tulevaa, vaan mun on keskityttävä elämään täällä. Aiemmin en ollut siihen valmis, mutta nyt on mun aika tehdä se.
Maylisin ihana host perhe halusi ottaa mut mukaan katsomaan Utesin pelia. Hauskaa oli, vaikka havittiinkin

Toivon tämän tekstin päätteeksi, että mun läheiset ymmärtäisivät tai ainakin yrittäisivät ymmärtää, etten voi oikeasti tekstata sinne koti-Suomeen päivittäin enkä skypetellä joka viikonloppu. Mun pitää keskittyä elämään hetkessä täällä Amerikassa ja taas sitten ensi kesänä jatkettava elämää siellä teidän kanssanne. Aion poistaa Whatsapp-sovelluksen jenkkikännykästäni saman tien. Toivoisin, että ottaisitte muhun yhteyttä Facebookissa tai sähköpostilla, mielellään pidemmillä viesteillä, johon voisin sitten ajan kanssa vastata. Snapchattikin on ihan jees. Skypettelyä haluan vähentää paljon joksikin aikaa. Tietenkin voitte ilmoittaa olemassaolostanne mun blogin kommenttiboksiin, täältä blogista työ mun kuulumiset voitte muutenkin lukea. Instagramiin ja Facebookiin yritän myös päivitellä kuulumisia reaaliaikaisemmin. Ja kyllä miekin aion teitä muistaa viesteillä ja paketeilla. Muistakaa, että suurin syy mun blogin olemassaoloon ootte työ. Tää on vaikeeta ja itkenkin nyt kirjoittaessa. Siksi teenkin tämän blogin kautta. Älkää unohtako mua, en miekään teitä, vaikka kaukana toisistamme ollaankin.

Sitä paitsi ei se rakkaus mihinkään katoa, ikinä.

Oon miettinyt näitä juttuja jo jonkin aikaa, mutta lopputulokseen päädyin jälleen kerran yhden ihanan tyton avulla, jonka ansiosta ylipäätään olen täällä Utahissa. Kirjoitin siis tämän tekstin inspiroituneena Sofin postauksesta. Varsinkin vaihtareiden kannattaa käydä lukemassa Utahissa viime vuoden viettäneen Sofin vika postaus.

Kävin muuten tänään kirkossa ekaa kertaa. Tykkäsin.

torstai 3. lokakuuta 2013

Gentlemen

Edellisen vuodatuspostauksen jälkeen haluan korostaa, että kyllä mulla kivaa on täällä. Nykyään ei tarvitse hirveästi pyöritellä peukaloitaan, vaan mulla alkaa olla täällä menoja ja sosiaalista elämää. Jeejee, saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta kun monta viikkoa nyhjää miettien, että siivoaisiko vai sotkisiko sitä huoneensa seuraavaksi, niin kaverit ja niiden kanssa hengailu on aika kivaa vaihtelua. Mulla alkaa olla enemmän hauskoja päiviä kuin tylsiä :) Tylsänäkin päivänä ihanat viestit Charilta, Cecilta, Jensilta tai keltä vain piristää. Snapchatit tai ihan perustekstarit saa aina iloiseksi. Mutta nyt vähän juttua lähiaikojen happeningeista.

Viime viikonloppu oli taas pidennetty, kun perjantaikin oli vapaapäivä. Torstai-iltana hengailtiin eka Millan kanssa meillä, kun vaihteeksi tytöt, jotka oli pyytäneet meitä viettämään aikaa niiden kanssa, eivät tekstanneet tai soittaneet. Nyrkkisääntö tuleville vaihtareille, ole skeptinen jokaiseen "we are gonna hang out tomorrow"-sanomisiin. Yritä myöskin tehdä vähintään viis suunnitelmaa yhdelle illalle, hyvällä säkällä ehkä yks niistä voi toteutua.. No valitus sikseen :D Oli meillä kuitenkin kivaa Millan kanssa (ainahan meillä onXD). "Pienen" iltalenkin jälkeen Joey ja Mio tuli hakemaan meitä ja mentiin sitten hengaamaan Olympuslaisten kanssa. Kaikkia aina ärsyttää, kun voidaan puhua Millan kanssa vaikka mitä shittiä muista haha. Yöllä meinasi käydä hassusti, kun Ethanin autosta loppui akku ja oltiin just chillaamassa jossain LDS-kirkon pihassa. Oltiin Millan kanssa ihan peloissaan, kun auton lähettyvillä kuljeskeli joku pelottava tyyppi! Onneks mun host isä sitten tuli pelastamaan meidät ja toi akkua autoon. Milla tuli meille yöksi, mutta lähti jo kuuden aikaan aamulla, enkä mie ollut edes herännyt!

Perjantaina mentiin ranskalaisen vaihtarin Maylisin kanssa shoppailemaan Fashion Placeen. Molemmilla sattui tona päivänä aika huonot fiilikset, joten shoppailu ja yksinkertasesti vaan hengailu tuntui niin hyvältä. Löysin taas kivoja vaatteita ja mekon Homecomingiin (mikä tosin osottautui turhaksi ostokseksi.....). Illalla mentiin Maylisin, Cecin, Lucan ja Maximin (afrikkalainen vaihtari Highlandissa) kanssa katsomaan Highlandin peliä. Tää peli oli siis Homecoming-game, eli aika huikee spirit siellä oli. Ainut vaan, että oli superkylmä, jopa mun, finskin, mielestä, että porukkaa katosi aika paljon ennen pelin loppua. Highland kuitenkin voitti!

Let's go Highland, let's go!
Ceci, me and Maylis
Luca from Switzerland and Ceci
Pelaajaonnettomuus ni kaikki rukoili

Lauantaina meidän piti mennä tyttöporukalla Homecomingiin, mutta ihanasti meidän ryhmän tytöt ilmoittivat iltapäivällä, että olivat löytäneet deitit sinne. Voitte kuvitella, miltä musta ja Maylisista tuntui. Suoraan sanottuna vitutti. Angstattiin mun huoneessa ja kirottiin koko paikka ja oikeasti ärsytti niin paljon. Meijän ryhmän tytöt oli siis löytäneet deitit, kun heidän host perheensä oli järjestäneet sellaiset heille tuttavapiiristä tai jotain sellaista. Myö ei haluttu Maylisin kanssa alentua sellaiseen. Jos meitä ei kukaan kysy, ei myö nyt aleta ketään ruinaamaankaan.. Charlette ja Ceci yritti, että oltaisiin silti menty, mutta miettikääpä mitä KAHDESTA tytöstä yhdessä Homecomingissa oltaisiin ajateltu.. Onneksi Jens pelasti meijän illan pyytämällä hengailemaan ja mentiinkin sitten tuplatreffeille Jensin, Brycen ja Maylisin kanssa. Ärsytti vaan lisää, kun Jens sanoi, että oli AJATELLUT pyytää mua Homecomingiin, mutta sen mielestä homecoming on lame, eikä se halunnut mennä sinne. Olin vaan, että joo tosi kiva. Oisit nyt hemmetti vienyt mut silti sinne haha :D

Meillä oli kuitenkin hauskaa poikien kanssa ja itseasiassa ei mua enää haittaa, ettei menty tansseihin. Char sanoi, että siellä oli ollut tylsää ja monet oli lähteneet aiemmin. Tanssit olivat vielä loppuneet jo kymmeneltä.. Mun koulussa Homecoming ei vissiin ookaan niin siisti juttu. Kuitenkin myö käytiin pelaamassa jossain tollaisessa lapsien pelihallissa (XD) ja siellä oli ihan kivaa, vaikken osannutkaan yhtään :D Sen jälkeen mentiin katsomaan leffaa ja sieltä syömään. Pojat maksoi tietysti taas koko illan, niin outoa. Mutten valita! Käytiin viemässä Maylis kotiin, kun sen kotiintuloaika tuli ja ajettiin Jensin ja Brycen kanssa Mäkkäriin, missä nähtiin Charlette ja jotain sen kavereita. Yks football-pelaaja oli ihan innoissaan musta ja halusi kuulla kaikkia lauseita ja sanoja, mun suusta, kun aksenttini on kuulemma niin seksikäs XD Tää jätkä kysy multa oikeesti niin paljon tyhmiä kysymyksiä, etten voinut kuin nauraa vedet silmissä. Tarpeeksi kauan kun se yritti sanoa mun kokonimeä, päätyi poika toteamaan, että oon vaan Finland tai Miss Finland sille.. Lähtiessä tää poika tunnusti rakkauttaan mua kohtaan ja halasi mua ainakin viis kertaa ja vikalla kerralla oikeesti pelkäsin, ettei se päästä mua pois sen halauksesta :'D Joo, ihan söpöä, että joku tykkää musta, mutta toi oli jo vähän creepyä!

Ennen puolta yötä pojat toi mut kotiin, vaikka kotiintuloaikani ei olisi ollut kuin vasta yhden maissa, kun Jens halusi, ettei mun host vanhemmat saa huonoa kuvaa siitä. Herrasmiesmäisesti se taas saattoi mut ovelle ja halasi toivottaen hyvää yötä. En kestä, kuinka gentlemaneja jenkit on!


Tällä viikolla oon hengannut Millan kanssa. Ollaan käyty salilla, juotu liikaa jääkahveja, käyty kävelyillä (on muuten outoa maassa, jossa joka paikkaan ajetaan autolla) ja kunhan vaan chillattu Holladayssa.
Koulu sujuu hyvin ja sain kehuja opinto-ohjaajaltanikin. Tänään kun kävin sillä conseulorillani pakollisesa tapaamisessa, sain tietää, että saan osallistua muiden senioreiden tavoin graduation seremoniaan, jes. Tää mies kanssa esitti mulle kysymyksen, jota oon nyt pohtinut koko päivän. "Are you going to go college in the USA or Finland?", kuului kysymys. Niimpä, siinäpä vasta hyvä kysymys. Onneksi sitä ei vielä muutamaan vuoteen tarvitse miettiä. Menen kuitenkin muiden senioreiden kanssa collegejen esittelyyn, sain nipun papereita Utahin kouluista ja teen luultavasti monien collegejen vaatiman kokeen, jos vaikka sille tulisi käyttoä tulevaisuudessa. Mistä sitä ikinä tietää, minne elämä vie.

Ps. Yks ilta, kun host äiti teki riisipuuroa Jenkkien tapaan, tuntui jotenkin niin hyvältä istua kaikki ympäri keittiötä Hakuna Matataa kuunnellessa, puuroa syödessä ja sisko tanssi poikaystävänsä kanssa. Tuli tunne, että olen niin oikeassa paikassa kuin vain voi olla. Kun katsoin ihmisiä mun ympärillä, ajattelin, että tää on mun perhe, ei vain host family, vaan oikea family.

Mulla on vähän sellainen aavistus, että tästä saattaa todellakin tulla elämäni vuosi.

Pps. Ainiin, kaikki varmaan tietää, että USA:n talous on nyt aika järkyttävällä tolalla, eikä ratkaisua ole keksitty. No, onneksi nuoret täällä on kiinnostuneita politiikasta ja yrittävät keksiä ratkaisua. Language Artsissa yks tyttö kysyi tosissaan, miksei vain paineta lisää rahaa. Meinattiin kuolla nauruun Maylisin kanssa, kun opettaja selitti tietämättömille jenkkiteineille, miksei se onnistu....