Annika in The USA

Annika in The USA

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Exchange year is the best year in your life so far -without doubt


Oon kirjoittanut tän postauksen varmaan viisi kertaa valmiiksi, olematta silti tyytyväinen tekeleisiini. En ole varma, oonko nytkään tyytyväinen. Aihetta on vaikea selittää. On vaikea yrittää kertoa muille, miksi vaihtovuosi on ehdottomasti paras vuosi elämässäni. Että saisin välitettyä edes pienen palan siitä mitä mun mielessä liikkuu.

Suurinosa vaihtareista palaa kotimaahan mielessään päälimmäisenä ajatus, kuinka uskomaton kokemus vaihtovuosi oli. Moni ei edes halua lähteä. Uskokaa tai älkää, mutta tämäkin itkupilli ja syksyn masentunut vaihtari tulee melkoisen varmasti jättämään Amerikan juuri edellä mainituin fiiliksin.

Olen puhunut blogissani paljon vaihtovuoden haasteista. Vaikka nyt mun elämä olisikin täällä chillailua ja elämästä nauttimista, en ole unohtanut niitä kauheita sopeutumisvaikeuksia tai raastavaa koti-ikävää, en myöskään sitä järkyttävää kulttuurishokkia. Vaihtovuosi on täynnä haasteita ja helpolla siitä ei selviä kukaan. Mutta takaan, että ne haasteetkin ovat kaiken sen arvoista. Tässä voitte lukea aiempia postauksiani vaihtovuoden vaikeuksista. 


Mikä sitten saa vaihtareilla aikaan sen uskomattoman fiiliksen? Mikä saa meidät sanomaan, että tekisin kaiken uudelleen? Mikä tekee siitä kaikesta sen arvoisen? Voin puhua vain omasta kokemuksesta, mutta uskoisin, että moni muukin vaihdossa oleva tai ollut voi samaistua fiiliksiini.

Vaihtovuotta ennen mielessä siintää haaveet uskomattomasta vuodesta. On kuultu ja luettu mahtavia tarinoita edellisvuosien vaihtareilta, kuinka he ovat nähneet ja kokeneet niin paljon, tavaneet upeita ihmisiä ja omaksuneet vielä toisen kielenkin sujuvasti. Näistä asioista haaveili Annikakin viime vuonna tähän aikaan. Nuo asiat kuulostivat uskomattomilta. En vain silloin tajunnut, kuinka uskomatonta vaihtovuosi todellisuudessa tulisikaan olemaan.

Vaihtovuosi toi mun elämääni ihmisiä, joita en olisi muuten koskaan tavannut. Tärkeimpiä ihmisiä ovat tietenkin host perheeni. Klisee tai ei, en olisi ikinä uskonut, että alle vuodessa johonkin ihmisiin voisi kiintyä näin paljon. En olisi ikinä uskonut, etta ihmisistä, jotka tapasin ensimmäistä kertaan elokuun 11. Salt Lake Cityn lentokentällä, voisivat tulla minulle näin tärkeiksi. En uskonut, etta voisin oppia rakastamaan heitä niin paljon. En olisi uskonut, että heidän kodistaan tulisi joskus minunkin kotini. En uskonut, että voisin kutsua heitä oikeasti perheekseni. Minulla on Suomen äidin ja isän lisäksi nyt mum ja dad, pikkusiskon lisäksi kaksi big sisteriä ja vielä big brotherkin.

dad, Riley, me, mum, and Brady
Brady and me
me and Riley
Brady
Me and Annika
Me, Brady, and Riley
dad
mum and Brady
Annika and me
Vaihtovuoteni aikana olen tavannut niin paljon ihmisiä. Olet tavannut monia hienoja ihmisiä. Kauniita ihmisiä sisältä ja ulkoa. Toiset olen tavannut vain kerran. Toisten kanssa hengaillut useasti. Toiset olivat ihmisiä, joiden kanssa yhteinen sävel loytyi, vaikka taustat olivat niin kovin erilaiset. Joistain heistä on tullut minulle niin kovin läheisiä, vaikka yhteistä kieltä ei välttämättä ollut. He ovat niitä, joiden kanssa olen kulkenut matkaani täällä. Joiden kanssa olet jakanut iloni ja suruni. Yksi heistä on mun kanssa samaisesta kotimaasta tuleva ihana typy. Toinen ihana typy tulee Ranskasta. Näin kaksi hyvää ystävääni mainitakseni. Jokaisella ihmisellä, jonka olen matkani aikana tavannut, on ollut jokin merkitys. Some of them were blessings, and some of them lessons. He ovat ihmisiä, joiden kanssa olen jakanut vaihtovuoteni.


Kellekään ei liene epäselvää, kuka Luca on. Se että, osaanko kertoa teille tai edes Lucalle itsellensä, kuinka merkittävä hän on mulle, onkin sitten eri asia. Poika, jonka joskus vaihtovuoden alussa ajattelin vain olevan ylimielinen snobi, kuuluu tänäpäivänä mun elämäni tärkeimpiin ihmisiin. Joskus heikkoina hetkinä, kun olen miettinyt, että joku muu osavaltio olisi ollut siistimpi, vie tollaiset ajatukset mielestäni heti se fakta, että jos en olisi hyväksynyt viime vuonna host perhettäni ja en olisikaan tullut Utahiin, jos en olisikaan mennyt Highlandiin, vaan lähikouluuni, jos en olisikaan mennyt silloin fall breakilla kouluni football peliin, jos näitä kaikkia sattumuksia ei olisi käynyt, en olisi ikinä tutustunut tähän uskomattoman upeaan ihmiseen. Luca on paras ystäväni. Ystävyys Lucan kanssa kuuluu vaihtovuoteni parhaimpiin asioihin. Meidän suhdetta on vaikea selittää, se on vain jotain tosi erityistä. On erityistä, miten nopeasti lähennyttiin Lucan kanssa. Ja nyt vaan tuntuu, että oltaisiin tunnettu aina. Hän on tukeni. Ja turvani. Ihminen, jonka seurassa voisin olla vaikka kuinka kauan kyllästymättä. Ihminen, joka tuntee minut kenties paremmin kuin muut. Ihminen, joka tulee Suomeen takiani. Ihminen, jonka takia varaan pian lennot Sveitsiin. Ihminen, jota tulen kaipaamaan eniten, kun joudun palaamaan. Luca on veli, jota mulla ei koskaan aiemmin ollut.


Vaihtovuoden aikana olen kokenut ja nähnyt niin paljon. Olen nähnyt huikeita paikkoja, mitkä ovat saaneet mut haukkomaan happea. Olen kokenut asioita, joita moni muu ei ikinä pääse kokemaan. Olen matkustellut ja kokenut. Lupaan, että vaihtovuosi saa sut tuntemaan itsesi pienemmäksi kuin koskaan. Se avaa sulle kokonaan uuden maailman. Se laittaa näkemään asiat aivan uudesta perspektiivistä.


Olen puhunut aiemmin kulttuurien eroista ja kuinka uusiin tapoihin ja elämään on vaikea sopeutua. Nyt naurattaa, kun muistelen, kuinka hukassa olin tänne tullessa. Olin hiljaa, kun niinhän Suomessakin oltiin. Hämmennyin joka kerta, kun kaupassa myyjä iloisesti kyseli kuulumisiani. Minä siinä sitten vastailin nyrpeänä, kun en osannut muutakaan. Olin kuin kala kuivalla maalla. Huvittaa ajatella, kun host siskoni sanoi kerran muutaman kuukauden täällä oloaikani jälkeen: "Anni, sinähän olet alkanut jo vähän puhumaan ja hymyilemäänkin".
Tavat ovat hyvin erit jopa Amerikan ja Euroopan välillä. Suomessa meidän kulttuurimme on vähäsanaista ja -eleistä.. Täällä meno on toinen. Olen kuitenkin vihdoin ymmärtänyt vaihtovuoden alussa Exploriuksen meille kertoman sanonnan merkityksen: "It's not right, it's not wrong. It's just different". Nimenomaan, ei se ole oikein tai väärin, vaan erilaista.
Nyt tilanne on noihin syksyn hapuiluihin verrattuna aivan toinen. Olen sopeutunut tänne. Olen sisäistänyt tavat. Osaan käyttää oikeita sanamuotoja ja lausahduksia, vastata oikealla äänensävyllä, toimia tilanteessa kuin tilanteessa, enkä ole epävarma enää laisinkaan. Small talk ei ärsytä, enkä mie vaikuta jurpilta suomalaiselta. Tuntuu hyvältä, että kielitaidon lisäksi olen kehittynyt kulttuurinymmärtämisessä. Niinhän sitä sanotaan, että kulttuuria tai kieltä ei opi kuin kokemalla. Ja näiden asioiden kokeminen henkilökohtaisesti antaa jo sellaista sisältöä elämään, mitä en osaa sanoin kuvailla.


Tiedättehän, jos jokin asia tuntuu ensin vaikealta ja sitten kun sen oppii, tulee ihan mahtava olo. Vaihtovuosi on opettanut minulle niin paljon. Se on asettanut eteeni vaikeuksia, jotka haastoivat mieltä ja ravistelivat kunnolla. Mutta se tunne, etta minä oikeasti selätin kaikki ne haasteet, jotka tuntui ylitsepääsemättomiltä joskus, tekee kaikki ne itkut ja surut sen arvoisiksi. Minä opin ja nyt ymmärrän. Vaihtovuosi antoi minulle erinomaisen englannintaidon. Vaihtovuosi antoi elämääni paljon uusia ihmisiä. Se antoi minulle toisen perheen. Vaihtovuosi antoi minulle uusia ystäviä. Vaihtovuosi antoi rutkasti itsevarmuutta. Se opetti minut tuntemaan itseni. Se opetti elämästä. Ja maailmasta. Se opetti suvaitsevaisuutta. Se opetti näkemään. Se näytti minulle puolia ihmisistä, maailmasta ja itsestäni, joita en olisi ehkä koskaan nähnyt, jos en olisi lähtenyt vaihtoon. Vaihtovuoden takia valmistun vuoden ikäisiäni myohemmin. Vaihtovuoden takia en tanssinut Wanhoja parhaiden ystävieni kanssa. Vaihtovuoden takia missasin niin paljon. Se otti minulta niin paljon. Mutta se myos antoi. Jos olisin jättänyt lähtemättä, olisin missannut enemmän. Vaihtovuosi antoi minulle enemmän kuin mikään elämäni aikana on minulle antanut. Ennen kaikkea, se antoi minulle tunteen, että pystyn mihin vaan. Ja sillä jos millä luulisi pääsevän pitkälle.

En tiedä, voiko läheiseni koskaan ymmärtää puoliakaan siitä, kun sanon, että vaihtovuosi on ollut elämäni parhain. En tiedä, voiko kukaan edes tuhatsivuisen eepoksen luettuaan tajuta, mikä vaihtovuoden arvo oikeasti on kokematta sitä. En tiedä, muuttaako tekstini yhdenkään tulevan vaihtarin ajatusmaailmaa. En tiedä, auttaako blogini niitä, jotka arpovat vaihtoonlähdon kanssa. Toivottavasti.  

Seikkailuani täällä hamppareiden ihmemaassa on vielä on reilu 40 päivää jäljellä. Ihanaa ja kamalaa, hullua ja pelottavaa.