Annika in The USA

Annika in The USA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste american dream. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste american dream. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Is my dream really coming true?

Hi!

Kulu- ja viisumipostauksen jälkeen halusin tehdä pitkästä aikaan fiilispostauksen. Mulla on edelleen sekavia fiiliksiä lähdön ja vaihtovuoden suhteen. Aiemmin olin vain malttamaton ja halusin vain lähteä, jankutin joka päivä "tulispa se elokuu jo". Edelleen oon innoissani lähdöstä, tietenkin. Tällä hetkellä kuitenkin mun elämässä on paljon muutakin ja vaihtovuosi on harvemmin mun mielessä. Kerran, kun multa kysyttiin lähtöpäivää, piti mun miettiä, milloin se onkaan. Pari kuukautta takaperin tiesin tasan tarkkaan monta päivää lähtöön olisi ja tarkistin laskuria jatkuvasti. Ehkä oon vaistomaisesti ollut ajattelematta lähtöä, ehken tajua, kuinka todellista se pian onkaan.
Lähtö tuntuu musta epätodelliselta, enkä ole ollenkaan sisäistänyt, että mie todella oon lähdössä. En tosiaankaan osaa ymmärtää, että lähtö on jo niin pian. Vastahan varasin ajan Exploriuksen haastatteluun. Aika kuluu niin nopeasti, etten pysy edes perässä. 
Varmaan ymmärrän koko lähdön, kotimaan ja läheisten jättämisen melkein vuodeksi ja uuteen maahan ja perheeseen muuttamisen vasta, kun oon hengannut Jenkeissä parisen viikkoa. Tää on vain niin epätodellista. Miten mie voin olla yksi niistä onnellisista, joka on lähdössä toteuttamaan unelmaansa ensi syksynä? Oonko mie tosiaan tuleva vaihtari?

Hämmennyksestä huolimatta oon onnellinen mun päätöksestä lähteä vaihtoon. Oon niin ylpeä itsestäni, että oon päättänyt toteuttaa mun unelman. Tuntuu hienolta, kun ihmiset sanovat "olen niin kateellinen sulle". Tuntuu hienolta, kun multa kysytään "miltä tuntuu lähteä?". Se tuntuu niin hienolta.
Oon onnekas, että mulla on mahdollisuus lähteä. Vaikka meijän perheessä vaihtovuosi ei ollut mikään läpihuutojuttu, eivätkä mun vanhemmat olleet alusta asti innoissaan, niin silti on upeaa, että he ovat suoneet mulle rahallisesti ja muutenkin tämän mahdollisuuden. On hienoa, että he luottavat minuun niin paljon, että päästävät lähtemään Atlantin toiselle puolen.
En voi uskoa, että oon vuoden 2013-2014 vaihtari. It's so cool! Viime kesänä valitin sitä, kuinka pitkä aika vaihtoon vielä olisi. Nyt siihen ei ole enää kauaa, mun ei tarvitse odottaa enää kauaa. En tajua, että tän kesän jälkeen mun ei tarvitse jäädä unelmoimaan vaihtovuodesta ja Jenkeistä ja jäädä lukemaan blogeista, kun muut pääsevät toteuttamaan haaveensa, vaan nyt mie oon se, joka pääsee tekemään unelmastaan totta. That's so amazing.

image


image

 
Kun en ollut saanut vielä mun sijoitustietoja, haaveilin amerikkalaisesta elämästä ja myönnän, että mun haaveet muistuttivat tv-sarjoja haha. Tieto perheestä, joka asuisi Utahissa ja haluaisi ottaa mut vaihto-oppilaakseen, järkytti mua ensin. Joskus sanoin, että mikä tahansa kävisi, mutta ei Alaska tai Utah. No, Utahiin sitä nyt kuitenkin mennään. Kun päätin hyväksyä perheen, totuttelin ajatukseen, keskustelin entisten Utahin vaihtareiden kanssa ja otin selvää asioista. En silti ollut kovin innoissani. Mulla oli tyhmiä ennakkoluuloja. Käännekohta mun negatiivisiin fiiliksiin tapahtui, kun sain eräänä huhtikuisena perjantaina kolmen viikon odotuksen jälkeen tarkat perhetiedot. Kun luin sijoitustiedoista perheen sanat kysyttäessä syytä vaihto-oppilaan valintaan, olivat he kirjoittaneet, että heidän mielestään sovin täydellisesti heidän perheeseensä. Mulla tuli oikeasti kyyneleet. Tuntui niin mahtavalta.
Kun tutustuin perheeseen, mun fiilis perheen mahtavuudesta vahvistui. Ensin viestittelimme, sitten skypetettiin, nyt skypettelykertojakin on takana useampia ja voin edelleen sanoa, että en olisi voinut parempaan perheeseen päätyä. Kaikki ne kerrat, kun sisko ja veli ovat kutsuneet mua "uudeksi pikkusiskoksi" ja host äiti laittanut sähköpostin loppuun oman nimensä perään "mum", ovat tuntuneet niin ihanalta. It's so sweet, että he ovat keksineet mulle lempinimen, Anni. Kaikki se vaiva, mitä
 he ovat nähneet mun huoneen sisustamiseeni, suomalaisuuteen tutustumiseen (he mm. viettivät vappua ja äiti on opetellut tekemään suomalaista ruokaa!) ja mun viihtymiseen heidän luonaan on ollut niin upeaa. He esimerkiksi yrittivät kaikin keinoin saada mua lähikouluun. He olivat niin pahoillaan, kun se ei onnistunut, vaikka ei se edes haittaa mua, että kauempaan kouluun päädyin.
 Mua naurattaa, kun ihmiset kauhistelee mun "joutumista" Utahiin mormonien keskelle. Kun kerron osavaltiostani, reaktio on joko huvittunut nauru, järkytys, varoittelua "tiedätköhän sie nyt minne oot matkalla?" tai vähintään hämmennys. Okei, olihan mun omakin reaktio hämmentynyt, kun sijoituksestani kuulin. Mua vaan huvittaa ihmisten ennakkoluulot mormoneista ja myös se, kun ihmiset luulee, etten ole ollenkaan ottanut selvää asioista :D Olettaen, että mulle tulisi ihana vaihtovuosi mormoniperheen luona, toivoisin, että mun blogi voisi edes vähän pyyhkiä lukijoiden ennakkoluuloja.. Nimittäin mun host perhe on vaan niin ihana, täydellinen just mulle. Mie en haluaisi keidenkään muiden luo, enkä minneen muualle kuin Salt Lake Cityyn, Utahiin.

Kiva, jos joku jaksoi lukea mun vuodatusta :D Hullua, tajusin just, että nyt voin sanoa, että lähden vaihtoon ensikuussa!! 37 days left!

Wow, mun blogilla on nyt Bloggerin kautta 100 lukijaa ja Bloglovininkin kautta jo yli 50 lukijaa! Oon ilosesti yllättynyt, että blogini on kerännyt näin paljon lukijoita :) 

Mitä fiiliksiä muilla vaihtareilla on ollut? Ketä muita muuten on menossa ens viikonloppuna Summer Up-festareille Lahteen?


 Hi!

I've got so much feelings about exchange year. My feelings are like a mess. Sometimes I don't even understand that I'm really going to the USA next month. It's so unreal. I can't understand that I really can make my dream true.
Time has gone so fast. I remember the day when I told my mum that I'll go to interview of Explorius, my exchange organization. That day was last fall, now it's only one month left.
I'm so proud of my self that I'm brave enough to be an exchange student. It's so amazing to think that I'm the exchange student of 2013-2014. I'm also so happy that my parents and grand parents make this real by paying my trip to the USA. It's awesome that my parents trust me so much that they let me go to America. 

I can't even describe how wonderful my host family is. I've said this so many times but I'm so glad that they're my new family. I'm happy I already feel I'm belonging to their family. My sisters and brother are awesome. It feels so good when they call me as their little sister. My host mum and dad are such a lovely people. It's an honour to be their new daugter. 
It's so cool that my host family is interested about Finland. I appreciate a lot all the effort what they've done for me like trying to get me to the same school as my host sis and that they had made my new room so beautiful.
I had some negative thoughts about Utah before but they're totally gone. I wouldn't like to go anywhere else. I'm so excited that I've got a chance to go such an amazing place like Salt Lake city. I'm waiting my adventure in Salt Lake City so much.

Now I can say, "My exchange year will start NEXT month!" 37 days left!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

100 days left!

Hi everybody!

Wow, miten kivasti mulle on tullut lukijoita! Blogin tarkoitin tosiaan tutuille, mutta ihanaa, kun muitakin on löytänyt tänne :)

Noin viikko sitten asensin mun puhelimeen laskurin, jonka mukaan lähtöön on 100 PÄIVÄÄ jäljellä! Lähtöpäivä Amerikkaan on siis 7. elokuuta ja voi että, kun oon innoissaan. Menisipä aika nopeasti, se vois suorastaan juosta.
Kun ajattelen elokuuta, tuntuu, että sinne ei ole kauaa, mutta kun mietin 100 päivää, tuntuu se pitkältä, mielettömän pitkältä. Se on noin yksi neljäsosa vuotta, viikkoja on edessä useita. Vaikka en malttaisi yhtään oottaa sitä, välillä tulee kuitenkin fiiliksiä, että onhan se hyvä, kun lähtöön on vielä aikaa. Yritän valmistautua lähtöön kaikin mahdollisin tavoin. Treenaan mun kielitaitoa lukemalla esim. englannin kielisiä blogeja ja uutisia sekä jättämällä tekstitykset pois leffoista (koulussa englannin opiskelu on tosin yhtä laiskaa kuin aiemminkin, hah). Yritän nauttia ruisleivästä, josta ihan mahdottomasti pidän, sillä tiedän että Jenkeissä sitä tuskin tulen saamaan. Oon opiskellut viime aikoina amerikkalaisia mittayksiköitä: fahrenheitejä, tuumia ja paunoja.
Kaikki varmaan osaavat arvata, että vaihto on mun mielessä lakkaamatta. Suurin osa, kun puhun siitä, on tyyliin tällaista "jeejee ei enää kauaa et lähen", "äää haluun Jenkkeihin nyt ja HETI" ja "Mun host family on ihana!", mutta kyllä mie kelailen paljon muitakin asioita. Vaikka vaihtovuosi tulee todennäköisesti olemaan ihan huippukokemus, tiedostan myös, että vastoinkäymisiäkin voi tulla. Kulttuurishokkia, koti-ikävää ja heikkoja hetkiä, kaikkeen koitan valmistautua niin hyvin kuin vaan voi. Vai voiko ikäviin asioihin valmistautua etukäteen?

image





En oo epävarma yleensä, mutta joskus sellaisiakin hetkiä tulee. Oon 16-vuotias ja oon ollut vaan kaks kertaa ilman perhettä reissussa. Ne reissut kestivät viikon, Amerikkaan sitä lähdetäänkin kymmeneksi kuukaudeksi. Edellisillä matkoilla oon ollut tuttujen ja turvallisten kavereiden ja heidän perheidensä kanssa. Amerikan reissuun lähdenkin yksin. Joo, onhan mulla mukana muita vaihtareita ja Utahissa mua oottaa mun awesome host family, mutta silti ne kaikki tutut jää tänne Suomeen. Myöskään kummallakaan aikaisemmalla matkalla aikaeroa kotiin ei ole ollut, syksyllä sitä tulee olemaan 9 tuntia, kellojen siirtämisen jälkeen 10 tuntia. Aikaeronkin takia ei Suomeen otetakaan niin vain yhteyttä. Ollaankin naurettu mun kavereitten kanssa, että kun en osaa pestä pyykkiä itse, en löydä jotain luokkaa koulussa tai mulla on kauhee ihmissuhdedraama käynnissä, laitan nille paniikissa watsapissa viestiä tai soittelen keskellä yötä, haha. Onneksi mulla on maailman parhaimmat kaverit ja mie tiiän, että ne on täällä kun tuun takasin. Ylipäätänsä mun ystävät on tukenut mua ihan älyttömästi tässä vaihtariprosessissa! Propsit siitä että ne jaksaa kunnella mua taukoamatta.. Välillä iskee paniikki, että miten mie pärjään ilman mun kavereita kymmenen pitkää kuukautta. Myös mun perhe on ollut iso tuki, niin vanhemmat, sisko, isovanhemmat ja muutkin sukulaiset. Kaikki ovat innostuneita mun puolesta ja tukevat parhaansa mukaan! Vanhemmille ja isovanhemmille jään suureen kiitollisuudenvelkaan, he kun tämän leikin rahallisesti kustantavat. Kiitos! <3
Vaikka vaihtovuosi tulee varmasti olemaan upea kokemus, tulee se myös kasvattamaan ja pakottaa itsenäistymään. Se on hyvä asia, mutta kyllähä se vähän pelottaa, kun joutuu omineen pärjäämään. Jännitystä onneksi helpottaa se, että Salt Lakessa mua oottaa ihanat host vanhemmat, siskot ja isoveli! Tähän väliin voisin taas hehkuttaa, että mun host perhe on mahtava!





Kyllä mie uskon, että pärjään. Eikä vaihtovuodesta nyt mitään pelkkää pärjäämistä tule! Odotan niin paljon isäntäperheeni tapaamista, heidän suunnittelemiaan matkoja ja tekemisiä, uusiin ystäviin tutustumista ja uusien paikkojen näkemistä. Niin kuin aiemmin olen sanonutkin, mun mieli on avoin uusille asioille.
Mitä enemmän puhun hostien kanssa, sitä enemmän odotan lähtöä! Aina kun katson kännykkääni ja laskuria, täytyy aina käydä kiljua: "ei enää kauaa Jenkkeihin!".

Postauksesta tuli sekava, mutta niin on mun fiiliksetkin. On ihanaa lähteä, mutta samaan aikaan tuntuu kauhealta jättää kaikki rakkaat tänne! Lähtöön on vielä kauan, mutta kuitenkin niin vähän aikaa.
Host family ja Utah ovat mun mielessä all the time. 100 pitkää päivää on edessä ennen kuin pääsen toteuttamaan unelmaani ja lähtemään elämäni seikkailuun. Sitä ennen on paljon tehtävää, kesällä on paljon suunnitelmia ja haluan nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista. Vaihtariohjelmassa taas on vielä jäljellä lento- ja viisumijuttuja. Silti aika, ole kiltti ja kulu nopeasti! Elokuu tule jo!

There is still a bit snow in a forest!!


PS. Juteltiin eilen ekaa kertaa hostien kanssa Skypessä ja se oli niin kivaa! Mie olin ihan hermostunut ja sönkötin jotain, mutta onneksi host perhe osasi koko ajan keksiä puhuttavaa ja naurettiin tosi paljon :D Ton videopuhelun jälkeen oon entistä onnellisempi, että just he ovat mun host perhe. He ovat keksineet niin paljon toimintaa, kun meen sinne ja vaikuttavat niin ihanilta!

Millaisia fiiliksiä muilla vaihtareilla on ollut? Ootteko malttamattomia ja innoissaan vai jännittääkö yhtään? Entä ovatko muut saaneet sijoitustietoja ja päässeet tutustumaan hosteihin?

There are only 100 days left! On 7th of August I will be on the airport. Then I will be starting the biggest adventure of my life in the USA. I really can't wait it! I'm excited but I'm also a bit afraid, 'cause everything will be so new and weird there. It makes me be less worried that my host family is so awesome. I'm so happy that they're my host family! Before trip to America I'm going to improve my English skills by reading texts in English and watching movies without subtitles. There is so much to do before 7th of August but still I wish time will go fast and I will meet my host family soon!



See ya!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

The first one

Hey!
Oon 16vuotta, täytän tänä vuonna 17 ja asun Etelä-Suomessa, Kotkassa. Ensi syksynä oon lähdössä jonnekin päin USA:ta vaihtoon. En tosiaan tiedä vielä minne päin oon lähdössä, sillä sijoitustiedot ei ole vielä tulleet. Niitä odotankin tositosi paljon, tulisivat jo! Järjestönäni toimii Explorius. Järjestöön oon ollut tähän asti ainakin tosi tyytyväinen. Siitä voisinkin kertoa enemmän erillisessä postauksessa.
Ajatuksen vaihtoon lähtemisestä sain joskus ala-asteella ja pari vuotta olen asiaa ajatellut enemmän ja vähemmän. USA valikoitui kohdemaaksi melko samasta syystä kuin monella muullakin. Haluan kokea high school spiritin, mennä homecomingiin ja promeihin ja nähdä sitä aitoa amerikkalaista elämää. Tietenkään en kuvittele, että leffat antaisi oikean kuvan Amerikasta, mutta silti se maa ja kulttuuri kiinnostaa mua ja oon aina halunnut asua siellä. Haluan myös parantaa kielitaitoani ja ennen kaikkea pitää hauskaa ja kokea uusia kokemuksia rapakon toisella puolen.

2013-01-25 18.59.59

Oon ehkä vähän aikasessa tän blogin kanssa, mutta oon jo niin innoissani lähdön suhteen, enkä enää oikeen muusta osaakaan puhua, niin tänne voin näitä vaihtarijuttuja kertoilla, kun musta tuntuu, että mun kaverit ja perhe alkaa olla aika kyllästyneitä mun juttuihin :D Ja kyllähän on muitakin tulevia vaihtareita, jotka ovat jo bloggailun aloittaneet, vaikka lähtöön on vielä aikaa. Tän kautta on myös helpompi kertoa kuulumisia Suomeen, (kunhan siis sinne Amerikkaan asti päästään) kun aikaa ei varmastikaan jokapäiväiseen skypettelyyn tai Facebookissa istuskeluun ole. Aikaerokin Jenkkien ja Suomen välillä on suuri, riippumatta siitä minne päin päädyn. Perhe, kaverit ja tutut (ja ketä mun kuulumiset nyt sitten kiinnostaakaan) voivat seurata tätä kautta mun vaihtovuotta. Jäähän blogista itsellekin kiva muisto vaihtarivuodesta. Hullua, että ajattelen jo aikaa vaihtarivuoden jälkeen, vaikka enhän mie ole vielä edes lähtenyt sinne.
Ennen lähtöä tuun varmasti postailemaan tähän vaihtariprosessiin liittyvistä jutuista. Näistä prosessin eri vaiheista voisin kertoilla ja mun fiiliksistä mitä nyt ennen matkaa tulee. Tällä hetkellä se ainut tunne taitaa olla palava halu päästä lähtemään! Vaihtarivuoden aikana yritän postailla niin paljon kuin ehdin. Kuvia tulee varmasti, vaikkei mulla mitään maailman parasta kameraa olekaan. Varmaan tulee otettua kuvia myös puhelimella, kun se nyt sattuu aina olemaan mukana. Luultavasti tulen ottamaan jonkun verran kuvia myös ipadilla, joka lähtee näillä näkymin Jenkkilään mun mukaan :)  

Welcome to the USA with me!

AINII!!! Kiitän suuresti mun ihanaa ystävää (parasta)Miraa, joka muokkasi blogin ulkoasun tosi kivaksi! Miran blogiin pääsee TÄSTÄ