Annika in The USA

Annika in The USA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvostus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvostus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Look around you everything you have is blessing

Temple Square on aivan HUIKEAN nakoinen joulun alla!

Kiitollisuus on asia, minkä vähintään oppii vaihtovuoden aikana. En oo varmaan ikinä ymmärtänyt kyseisen sanan merkitystä yhtä selvästi kuin nyt. Kirjoitinkin itsenäisyyspäivän postauksessa, kuinka arvostukseni omaa maatani kohtaan on noussut rutkasti ja kuinka kiitollinen olen suomalaisuudestani, mutta sen lisäksi olen oppinut olemaan kiitollinen ja arvostamaan juuri niitä pieniä asioita elämässä, jotka tekevät elämästa sitä itseään. Ton asian todellinen hoksaaminen on saanut mut ymmärtämaan elämää paljon paremmin. Vaikka mulla oli ehkä kavereita Suomessa kymmenen kertaa enemmän kuin täälla, enka ollut siellä se "luuseri", joka toisinaan pyorittelee peukaloitaan ajankulukseen ja ruinaa muita ottamaan mukaansa ja vaikka elämä oli ehkä hauskempaa Suomessa ja täynna juhlimista, niin voin kertoa, etta yhdetkään bileet, hyvännäkoinen jätkä, erinomainen kurssiarvosana, harrastus tai mikaan saavutus ei vedä vertoja niille asioille ja fiiliksille, mita vaihtarina kokee ja tuntee. Ne vaan painii aivan eri sarjassa. Se tunne, kun oon osannut heittää vitsin englanniksi, käynyt kunnon keskustelun jenkin kanssa tai muu onnistuminen täällä saa mut niin hemmetin ylpeäksi itsestäni. Ja kaikki ne ihanat asiat elämässä on saaneet ihan uuden merkityksen vaihdossa ollessa. Kun jenkkiperheeni kertoo, etta rakastaa mua tai veikka heittaa yläfemman, sisko halaa, tai kun joku meidän suloisista hauvoista nukahtaa mun syliin. Ne hetket, kun tunnen, että oon tismalleen samalla aaltopituudella ihmisen kanssa, joka on kotoisin muualta. Elämä vaan tuntuu pikkuisen helpommalta, kun yrittää keskittyä niihin hyviin asioihin. Vaikka toisinaan mietin, että mitä hittoa mie täällä teen, loppujen lopuksi kaikkien vaikeuksien keskellä elämä onkin valoisampaa kuin sitä uskoisi. 
Väittäisinkin vaihtovuotta elämäni parhaaksi ajaksi. Se on saanut mut itkemään niin paljon, että koulun kuraattorikin huolestuisi, jos kuulisi ja suoraan sanottuna mun itseluottamus joskus elokuussa oli pyoreä nolla, mutta silti arvostan sitä kaikkea niin paljon sitä mitä se on antanut mulle. Se on toki ottanut myos, mutta se mita olen saanut, korvaa kaiken sen kaiken menetyksen. 
Ei vaihtovuosi siis ole hauskanpitoa, lomailua tai cooleinta stuffia ikina, vaikka toki noitakin juttuja tähän mahtuu. Se on ennen kaikkea oppimista. Oppimista tuntemaan omän itsensä, uuden kulttuurin oppimista, oppimista näkemään asiat monipuolisemmin. Se on elämän oppitunti, oikeastaan -vuosi, jonka merkitys on huomattavasti suurempi kuin se hauskanpito ja lomailu. Se antaa jotain sellaista, jota en osaa muille sanoin kuvailla, mutta toisen vaihtarin kanssa jutellessa toinen jatkaa mun lausetta ja tietää tarkalleen, mistä puhun. 

Samaan aikaan, kun vaihtovuotta voisi sanoa elämäsi parhaaksi vuodeksi, sitä voisi kuvailla myos sanonnalla "se mikä ei tapa kasvattaa". So damn true.

Mom teki mulle oman joulusukan silloin, kun juteltiin ekaa kertaa netissa joskus huhtikuussa <3

Joulu näkyy täälla päin maailmaa ja siitä on puhuttu jo ties kuinka kauan. Monet laittoi kuusen (tekokuusen..) jo Thanksgivingin jälkeen ja samoiten jouluvalot. Täälla ne talot on harvinaisuus, joissa ei ole eri värisiä ja välkkyviä ja helkkyviä valoja niin talossa kuin puskissakin. Meidän perhe laittoi kuusen (itseasiassa meillä on kaksi:D) monien muiden tapaan Thanksgiving breakin aikana ja valotkin dad asensi melko pian sen jälkeen. Arnie-dogimme on jo ehtinyt järsiä muutaman koristeen, paketteja on ilmestynyt kuusen alle ja ompa hauvelimme ehtinyt avata muutaman sellaisenkin, mom ja Annika-sisko tekivat Roni-breadia (momin mukaan nimettya) naapureille ja muille kavereille joulun kunniaksi ja joululaulut on raikanut marraskuusta asti. Lähettipä nää USA:n tontutkin paketin Suomeen jokunen aika sitten :) 
Odotan joulua tosi paljon ja samaan aikaan se pelottaa. Tää on ensimmäinen jouluni kaukaa kotoa rakkaiden luota. Toisaalta taas oon innoissani, kun saan viettää tata tarkeaa juhlaa näiden täällä olevien ihanien ja rakkaiden ihmisten kanssa. Tiedostan myos, etten saa tätä aikaa enää takaisin ja siksikin yritän nauttia as much as I can. Oompa muutamat itkunkin ehtinyt itkeä paluun takia. Miten sitä voikaan rakastaa ihmisiä niin paljon, jotka on tuntenut niin vähän aikaa?

Ilmat on kylmät täälla Utahissa (isi varmaan tiesitkin, kun aina niissä sun emaileissa jaksat kertoa mulle SLC:nkin sään haha ;p). Kuulemma melkein koko Jenkkilässä on ollut totutumpaa kylmempi alkutalvi. Lunta on PALJON ja mittari näyttää miinus viidestä sinne miinus kahteenkymmeneen ja ihmiset on ihan kauhuissaan. Meillä ei kuitenkaan ole oikein snow dayita täälla, joten kouluun on mentävä vaikka sitten paukkupakkasilla kuin metrin hangessakin! Suomimeininkiä!

Suomiäiti ja isi, välittäkää mammalle ja papalle isot kiitokset joululahjoista, ne oottaa kuusen alla aattoon! <3 (Suklaarasia kyllä tosin on jo tyhjä, kaikki tykkäs!)


Haluaisitteko muuten postausta rahankulutuksesta, niin että rustaisin ihan kaiken ylos, mihin menee rahaa kuukauden ajan ja sit julkaisisin sen täällä blogissa? :) (suomi-äippä on varmaan ihan innoissaan tästä XD)

Muutenkin onko kellään toivepostauksia :)?