Annika in The USA

Annika in The USA

torstai 4. heinäkuuta 2013

Fourth of July


Hi!

Lähtö lähestyy kovaa vauhtia, en pysy enää itsekään perässä. Ollaan jo siinä vaiheessa matkaa, kun pitäisi suunnitella matkalaukun sisältöä, porukka puhuu läksiäisistä, host family ihanasti kertoilee, kuinka innoissaan he mua odottavat sinne ja itse stressaan, että onko kaikki nyt varmasti hoidettu. Edelleen vaihtovuosi tuntuu epätodelliselta ja vain joltain tapahtumalta kaukana tulevaisuudessa. Tosiasiahan on, että sinne ei ole enää kauaa.
Tuliaisten hankkiminen on jo hyvällä mallilla, (Mitä muut vaihtarit on muuten viemässä tuliaisiksi tai onko muilla lukijoilla ehotuksia?) oon alkanut toteuttaa (vihdoin) mun suunnitelmaa suomalaisten perinneruokien reseptien mieleen palauttamisesta ja joskus jopa ajattelen, että damn oon ihan just asumassa jossain tuntemattomassa maanosassa nimeltä Amerikka, osavaltiossa nimeltä Utah ja "pikkukaupungissa" nimeltä Salt Lake City. No, en mie sitä silti vielä ihan tajua että sitä tosiaan ollaan lähdössä jonnekin.
Hostien kanssa oon yhteyksissä edelleen lähes päivittäin Facebookissa tai Snapchatilla. Seurataan myö myös toisiamme Instagramissa, haha. Silloin tällöin olemme myös skypetelleet. Se, mikä musta on tuntunut tosi kivalta, niin se, että melkein joka kerta kun olemme skypettäneet, on koko perhe ollut paikalla, mukaan lukien veli, joka ei asu enää kotona. Myös host isän äiti sekä host sisko, joka asuu toisessa osavaltiossa, ovat olleet mukana pari kertaa skypettelyissä! Serkutkin olisivat halunneet skypetellä, mutta yhteysongelmista johtuen ei olla siinä vielä ainakaan onnistuttu.
Aluevalvojalleni lähetin viestin pari päivää sitten ja vaikka olin varautunutkin edellisvuosien vaihtareiden kauhutarinoiden jälkeen johonkiin kyllästyneeseen ja tylsään ukkoon tai akkaan, mutta yllätyinkin positiivisesti, kun sain tietää aluevalvojani olevan suht nuori, matkusteleva kielipää, joka odottaa todella innolla saapumistani! 

Tänään on Amerikan kansallispäivä ja voi kuinka haluaisinkaan olla siellä nyt! Amerikassa jos jossain ollaan ainakin isänmaallisia ja kun kaikki muukin on niin suurta niin eiköhän tuotakin päivää juhlita siellä isosti.  Jos olisin tänään ehtinyt, olisi ollut kiva juhlia Amerikan kansallispäivää vaikkapa aterian merkeissä, mutta tällä kertaa oli yksinkertaisesti niin kiire päivä, ettei kerennyt, kun piti hoidella kaikkia asioita. 

Huomenna Summer Up-festareille! 

PS. Follow me Instagram: @annikajuuliaa

2013-07-03 00.55.492013-06-28 17.50.26
2013-06-28 00.26.13
image
2013-07-04 19.38.34
Vähän riisipuuroa keskellä kesää! / Rice porridge on summer?!
Hi!
I've got so much to do that I didn't have time to celebrate Fourth of July :/ I was planning some American dinner but it didn't happen this year. It would so amazing to spend this day in the USA! 
Time is going so fast and there is only 34 days left. I'm happy that my host family and super visor international coodinator are excited about my coming to Utah! It's awesome to know that there are lots of lovely people who are waiting for me :)
Tomorrow I'm going for a weekend to one quite a big music festival called Summer Up with my friend. I hope we will have good time there!

Happy Independence Day for everyone! 

PS. Follow me Instagram! @annikajuuliaa

4 kommenttia:

Sansku kirjoitti...

ite oon ostanu jo kaikille muumimukit ja sit ajattelin viedä jonkun kirjan missä ois kuvia suomesta ym . :) lisäks oon aatellu sitä tatun ja patun suomipelii mut si se vois olla vähä hankala pitää viel miettii..:D ja si ehkä joku marimekko jutty host-äidille ja suomen jääkiekko fani paitaki vois olla iha kiva:) + tietty karkkii. pitää kyl kans viel miettii mitä si lopulta vie, ku en sinne ny iha kaikkee kuitenkaa voi viedä, vaikka haluisinki ! :D

Anonyymi kirjoitti...

öö missä lastenhuonees oot ollu kuvailees?!?!? ;););)

Anonyymi kirjoitti...

Oon lukenu sun blogin jokasen postauksen parin viime päivän aikana ja vaihtarikuume vaan kasvaa :D Parin vuoden päästä toivottavasti itelläkin lähtö johonkin vuodeksi. Postaus jossa kerrot pakkaamisesta ja siitä mitä kannattaa suosiolla jättää Suomeen ois tosi kiva! Tosiaan vielä onnea siitä, että pääset toteuttaan sun unelmaa ja lähtemään vaihtoon :)

Annika kirjoitti...

Sansku: iteki oon aatellut tota kirjaa Suomesta! Lisäks aattelin tehä itte omast kotikaupungistani Kotkasta ifolor kuva kirjan teksteineen :) ja oon kans aatellu marimekon juttui, esim siskoille meikkipussit. Ja mul on kans yhet urheiluu liityvät paidat host isälle ja veikalle :p Pitää kyllä miettii!

Anonyymi aka Liinu: XD on sulki huvit kommentoida tänne tyhmii juttui! Kenen lie huone ;)

2. Anonyymi: Voi ei, tulipas hyvä mieli ku joku jaksaa lueskella mun höpinöitä!:) Iteki luin vuosia vaihtariblogeja ja ymmärrän ton sun vaihtarikuumeen niin hyvin. Usko pois, ennen ku huomaatkaa ni sunki aikas lähteä vaihtoon tulee, niin kävi mulle ainaki :D Joo mie teen pakkauspostauksen ennen lähtöä, pitäis nimittäin iteki miettiä että mitä kannattaa Amerikoihin mukana raahata ja mitä jättää himaa :D tuliaisista teen myös erikseen postauksen!
Kiitos paljon!:)