Annika in The USA

Annika in The USA

lauantai 29. maaliskuuta 2014

You will never live if you are always just looking for the meaning of life

SLC
Vähän kuulumispostausta pitkästä aikaan :) En olisi varmaan ikinä uskonut silloin syksyllä, että voisin oikeasti joskus olla näin onnellinen täällä. Amerikka oli vain hirveä paikka täynnä ärsyttäviä ja outoja ihmisiä, näin kulttuurishokkia kärsivän Annikan silmissä siis. Nyt on kuitenkin mieli aikamoisen toinen. Oon tosi onnellinen. Mistäkö johtuu? En oikein osaa tarkkaan sanoa. Ympärillä on melkoisesti samat ihmiset kuin syksylläkin, suhteet on tietysti syventyneet. Käyn samaa koulua, meno siellä ei pahemmin ole muuttunut, mutta silti en enää vihaa sitä tai sinne meno ei ahdista. Joskus huomaan jopa, että mulla on siellä ihan jees. Host perhe on alusta asti ollut ihan mahtava, mutta vasta lähiaikoina olen todella itseni rakastetuksi ja tärkeäksi perheenjäseneksi. Host sisarukset on sissyjä ja brother, host äiti on mum ja host iskä dad.

Suurin muutos on ehkä tapahtunut juurikin siellä päänsisällä. Toki olen tavannut paljon uusia ihania ihmisiä ja ehkä mulla syksyllä oli bad luck sen suhteen, keiden kanssa hengailin. Mutta silti uskoisin, että suurin syy tähän muutokseen on se, että mie olen sopeutunut. En ole vain oppinut olemaan välittämättä ärsyttävistä asioista tai olemaan inhoamatta huonoja juttuja, vaan olen löytänyt sen jujun, jonka kautta rakastunut elämääni täällä. Ei mulla enää ole huonoja päiviä (niinkuin ei siis ollut Suomessakaan) ja jotenkin kaikki vaan tuntuu niin omalta. Ne pienet ärsyttävät jutut tuntuu todellakin niin pikkuriikkisiltä, ettei ne paljon menoa hidasta. Oon vaan niin tasapainossa kaiken kanssa. Sen, että olen täällä, ja myös sen että lähden parin kuukauden päästä. Elämä on huomattavasti kivempaa kun siitä voi nauttiakin.

Haluan vain sanoa, että olette sitten missä elämänkohdassa tahansa ja tuntuu ettei tulevaisuus näytä valoisalta, älkää luopuko toivosta. Senkin oon oppinut vaihtovuoden aikana, että alamäen jälkeen alkaa aina jossain kohtaan ylämäki.


Mulla oli tosiaan kamerasta akku loppu kuukauden (hups!) ja sitten hukkasin laturin (toinen hups!) ja kun käytiin Lucan kanssa ostamassa uusi laturi, huomattiinkin ladattaessa, että akku onkin nyt rikki (silloin ei tullut hupsia vaan joku rumempi sana!). Salt Lakesta en löytänyt oikean kokoista akkua mistään elektroniikkaliikkeestä ja en sitten saanut edes tilattua sitä, mutta asian pitäisi nyt olla hoidossa. Oon lainaillut Millan kameraa (iso kiitos!) ja omaa ja Lucan puhelinta.

Koulusta tosiaan pidän vähän enemmän kuin ennen ja siihen on vaikuttanut sekin, kun mulla on ollut niin kivoja aineita toisella semesterilla. Health class on huomattavasti hauskempaa kuin US History ja opettaja on ihan mahtava. Tanssissa meillä on ihan supereita projekteja käynnissä, ehkä niistä tulee videota blogiin myohemmin! Valokuvauskurssista innostun koko ajan enemmän. Ryhmähenki on niin upeaa ja opettaja tosi hauska. Oon oppinut niin paljon juttuja ja vaikkei tulosta ehkä vielä niin huomaa niin on ollut kyllä huippua oppia uusia tekniikoita ja tekemään 3D kuvia ja valotuksesta. Drama clubikin on ollut tosi kivaa. Ihmiset on aivan eri luokkaa kuin muut tyypit koulussani ja oon tuntenut itseni niin tervetulleeksi. Edellinen tehtävä olin lipsinging in a group ja se oli niin hauskaa :D Me tehtiin oma versiomme Queenin Bohemian Rhapsodysta ja pistipä mun reilu ryhmä vaihtariparan soittamaan ilmakitaraakin haha. Seuraavaksi mun ja Maylisin pitäisi tehdä duetto Misrablesin I dreamed a dream.... Joo, ei yhtään vaatimattomampaa biisiä saatu. Mutta ei haittaa yhtään, vaikkei American Idoleilta kuulostettaisinkaan, kun on tarkoitus pitää vaan hauskaa!

Viikolla oon hengannut iltapäivisin tosi paljon Lucan kanssa ja pari kertaa ollaan menty Maylisin kanssa kahville pariin ihanaan hipster kahvilaan tai syömään Zupa'sin herkullisia keittoja, salaatteja ja ennen kaikkea niitä sandwichejä. On muuten tosi hyvä paikka ruokien ja hintojen suhteen! Perheen kanssa vietetään aikaa viikolla ihan vaan kotona, syödään myöhäisiä dinnereitä (tällä viikolla yksikään illallisista ei ole ollut ennen ysiäXD), käydään keskiyöllä leffassa, vitsaillaan Lucan ruokahalusta, lellitään kolmea mäyräkoiraamme (uskokaa tai älkää, mutta ne on meidän suurin puheenaihe:D) ja välillä synkistellään kuinka vähän yhteistä aikaa tällä perheellä enää onkaan jäljellä.
Lucastakin on jotenkin tullut ihan kuin yksi perheenjäsen. Se on meillä tyyliin aina, se kutsutaan dinnereille, Bradylla ja Lucalla on kunnon "riidat" omenamehusta, mom on huolissaan aina, ettei Lucalla ole nälkä ja muutenkin on tosi ihanaa, että mulle tärkeät ihmiset tulee niin hyvin juttuun.

IMG_20140324_164809
Zupa's
IMG_20140214_130503
IMG_20140224_150840
Mulla ja Lucalla unohtui kerran molemmilla maksukortit himaan niin jouduttiin kokoamaan taskurahat ja mentiin halvimpaan paikkaan eli Mac Donaldsiin ja ostettiin ateria puoliksi XD
IMG_20140307_163138
IMG_20140308_200516
Yksi ihanuuksista, Arnie
IMG_20140314_102040
Spirit viikon lopuksi koko koulun assembly!
IMG_20140317_215702
Saint Patrick's Dayn kunniaksi vihreaa jaateloa!
IMG_20140317_223830
Kiitos porukoille paketista (tossa ei todellakaan ole kaikki se suklaa mita sain hehe), 8kk:n jalkeen ei edelleenkaan jenkkisuklaa maistu, joten Fazerit tulee aina tarpeeseen :) Kiitokset mammalle viela ihanasta kirjeesta ja paasiaiskortista, kirjoitan pian taas takas mamma-rakas <3
Viikonloput on menneet välillä Lucan kanssa ihan vain meillä hengaillessa (en edelleenkään voi ymmärtää, että voitaisiin hengata vaikka viiskyt tuntia putkeen tekemättä mitään tähdellistä, eikä todennäköisesti kyllästyttäisi toisiimme), joskus Millan kanssa yökyläillessä ja jokusia lauantaita on mennyt isommalla porukalla Spencerillä hot tubissa ja leffaa katsellen. Ollaan myös käyty laskettelemassa Utahin huipuilla huipuilla (hehe). Trevyniä oon nähnyt jonkun verran, kun se asuu samalla tiellä niin tulee vietettyä sen kanssa aikaa, kun kävellen sinne pääsee helposti (se muuten lupasi mulle, että voisi toteuttaa sen jenkki puhumassa suomea videon, kun se mun toinen kaveri, jonka se piti tehdä, ei ikinä sitten voinutkaan tehdä sitä). Viime viikonloppuna oli tanssiesitys. Ja sitten tietenkin oon viettänyt aikaa ihanan perheeni kanssa. Ollaan vietetty kiinalaista uutta vuotta pariin otteeseen ja vietetty kivoja dinnereita sunnuntaisin koko perhe yhdessä. Perheenjäsenistä etenkin Annikan kanssa on tullut hengattua. Annika ja hänen poikaystävänsä Chad lähtevät Alaskaan toukokuun alussa töihin koko kesäksi ja mulle on jotenkin oman lähtöni sijaan tullut paniikki, ettei meillä ole enää paljoa yhteistä aikaa jäljellä. Annika on todennäköisesti ensikesänäkin Alaskassa, joten en varmaan tapaa häntä silloinkaan, kun tulen vierailemaan. Oon tosin suunnitellut Alaskan visiittiä ja onhan tuo siskoseni puhunut Suomeenkin tulosta ;) Silti nyt pitää hengata yhdessä niin paljon kuin tässä vielä kerkeää. Annikan kanssa ollaan vaan ikäerosta huolimatta jotenkin todella läheisiä. Annika oli kenties ensimmäinen henkilö, jonka kanssa ei jännittänyt puhua englantia ja jonka kanssa on vaan synkannut alusta asti. Se kertoo mulle hassuja haunted-juttujaan ja valittaa poikkiksestaan. Sisko asuu downtownissa, mutta käy meillä oikeastaan vähintään joka toinen päivä.

Annika on ihan paras isosisko monella tapaa. Joku aika sitten hän keksi, että haluaa viedä mut reissuun kevään aikana ja paikaksi valikoitui Utahin oma kaunis kansallispuisto, kuuluisa Moab. Eli meillä on Moabin camping reissu tiedossa, minne lähdetään isommalla porukalla mukaan lukien sisarukset ja meidän kaikkien parhaita kavereita! Tulee aivan huippua :)
Reissuista sen verran, että suunnitelmissa olisi vielä Las Vegasia edellistä pidemmällä visiitillä ja Grand Canyoninkin tsiikaamista. Oon todella innoissani ja reissusta tulee varmasti aivan mahtava, kun mukaan lähtee elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Molemmilta puolilta Atlanttia ;)

Mun elämääni kuuluu täällä rakastava perhe ja muutama luottoystävä. Sanalla ystävä tarkoitan ihmisiä, joihin oikeasti voin luottaa kuin kiveen. Jotka eivät ikinä jätä tai petä. Jolle mun ei tarvitse todistella mitään. Jotka ymmärtävät ja välittävät. Totta kai hengataan isommissa porukoissa välillä ja tietenkin mulla on muitakin kavereita näiden muutaman ystävän lisäksi. On musta hauskaa lähteä isolla porukalla leffaan, porealtaaseen köllimään tai syömään, mutta silti täällä on vain tajunnut sen, kuinka ystävien määrällä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä. En mie loukkaannu tai harmistun jos joku ei niin läheinen kaveri peruu suunnitelmat yhtäkkiä, mutta jos vaikka Luca feidaisi mut, kyllähän siitä suru puseroon tulisi. Näin ei kuitenkaan käy, oon löytänyt ihan parhaita ystäviä ja se jos millä on merkitystä. Yksin ei pärjää kukaan ja ihminen jolla on ympärillään paljon ihmisiä, muttei yhtäkään tosiystävää on huonommassa asemassa kuin ihminen, jolla on yksi oikea ystävä.

Tähän väliin sellanen huomio, mikä ollaan tehty monen muun vaihtarin kanssa, että nyt kaikkia on alkanut kummasti kiinnostamaan me vaihtarit ja viestejä tulee koko ajan, että pitäisi hengata ennen kuin lähden takaisin. En ookaan ollut täällä kuin sen melkein kahdeksan kuukautta sitä varten :D

IMG_20140309_130512
IMG_1924
Pieni onnettomuus.. :D
IMG_20140309_140611
IMG_20140322_173938
IMG_20140317_215405
Dad pukeutui Saint Patrick's Dayn takia vihreaan ja paalle se valitsi Kotkan KTP:n pelipaidan, minka annoin silloin tullessa sille :D
Pinnallisen kuulumispostauksen sijaan tästä tulikin melkoisen diippiä tarkoitukseensa nähden. Helkkari, miksen mie osaa kirjottaa kevyesti :D 
Sano hep jos pääsit romaanin loppuun asti! Heitäppä kommenttia, jos selvisit edes puoleen väliin!

PS. Ajattelin kirjottaa "vastakirjoituksen" sille Exchange Year is the Worst year in Your life so far -without doubt-postaukseen, kun jotenkin monella taisi jäädä sellainen maku, että oon vaan kärsinyt ja itkenyt täällä, hah. Sitten ajattelin vähän valittaa taas yhdestä asiasta Jenkkilässä ;) Mun tyylisiä "syvällisiä pohdintoja" kotiinlähtöön ja pariin muuhun juttuun liityen on tiedossa varmaankin myös. Yksi aivan mahtava juttu on tapahtumassa alle viikon päästä, mutta blogiin se asia selviää myöhemmin. Mitä mieltä olisitte jonkun näköisestä Salt Lake Cityn esittely postauksesta, kun sellainenkin mulla olisi mahdollisuus tehdä lähiaikoina? Kuvia vai videoita, molempia? Spring Break siintää parin viikon päässä ja tosiaan se Moabin reissu. Paljon on kivoja juttuja tiedossa ja eiköhän ne blogissakin sitten näy!

Eli siis postausideoita otetaan myös vastaan ja mielipiteitä mun postaussuunnitelmista!

Kouluni H Rock!

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hep! Ja jos ei haittaa kysymys, nii miten hengailit vääränlaisten ihmisten kanssa syksyllä? Oon kans Kotkasta, ja oon seurannu tätä blogia alusta saakka:-)! kiva että sulla menee nyt hyvin siellä, ja on ollu tosi mielenkiintosta lukea vaihtarivuodesta Jenkeissä.

Anonyymi kirjoitti...

Aah! Taas aivan ihana postaus. Olet mahtava kirjoittaja, ei todellakaan tehnyt tiukkaa lukea loppuun!:) Ihanaa vaihtovuoden viimesiä kuukausia sinulle! Odotan innolla, jotta saan kuulla mitä ihanuuksia on tapahtumassa;)

Outi kirjoitti...

Taas kerran voin sanoa niin hyvin samaistuvani sun postaukseen, en ois ikinä uskonu sopeutuvani elämään täällä niin hyvin, mutta niin siinä vaan kävi :) Syksyllä itkin sunnuntaisin, koska kouluun oli vaan kamala mennä, mutta nykyään oon sinut jopa aamutreeneihin heräämisen kanssa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana lukea Amnika sun viihtymisestä siellä tällä hetkellä, ihana loppuaika alkaa ensi viikosta...vink vink :)... Me täällä kotona kovin ajatellaan omaa matkaamme sinne sun luo ja jännitetään lentoa :).... Toukokuussa sitten nähdään ja saat esitellä paikkoja meille... Rakkain terveisin äiti <3

Anonyymi kirjoitti...

Hep :) ! Loppuun luettu, eikä olis haitannu, vaikka olis juttu ollu pidempikin.
Täällä on toinen, joka haluais tietää, miten ns. vääränlaiset ihmiset tuli sun kuvioihin ? oliko ne ilkeitä, tekikö ne jotain vai mitä ? Ja sorry.. mie oon utelias.

Anonyymi kirjoitti...

Milloin tulet takaisin suomeen? Kiva tää sun blogi!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus ja myös ihanaa kuulla et siellä asiat on hyvin<3:D sellane asia kiinnostais et miten jenkit tykkää asenteista ja erityisesti suomiaksentista? ;) ja onks sulla vielä vahva aksentti?

Annika kirjoitti...

1. Anonyymi: Kiva kuulla jaksoit lukea postauksen loppuun, hehe!:) Toki saa kysyä, ajattelin tästä jutusta kirjoittaa postaustakin :) Siis tapasin vain ihmisiä, joita ei kiinnostanut vaihtarit. Moni sanoi heti kättelyssä, ettei kiinnosta lähentyä, kun lähden kuitenkin. Samaa kävi muillekin mun koulun vaihtareille. Moni kysyi numeroa ja miekin ahkerasti yritin kysellä ihmisiä hengaamaan mutta aina kaikkien lupaukset jäivät toteuttamatta :( Yhden tytön kanssa lähennyin, mutta kun hän sai uusia kavereita ja sitten hän sanoi ettei voi hengailla vaihtareiden kanssa kun ei olla täällä enää ensi vuonna..
Nyt menee tosi hyvin ja noi syksyn vastoinkäymiset on ikävä muisto vain!:) Mahtavaa kuulla, että oot viihtynyt mun blogin parissa alusta asti!

2. Anonyymi: Voi kiitos sulle!! Ihanaa saada tälläistä palautetta :) Kiitti, mie koitan nauttia loppuajasta. Juu eiköhän kaikki selviä aikanaan blogissakin ;)

Outi: Ihanaa että sullakin menee hyvin siellä Texasissa!:) Sopeutuminen on pitkä prosessi ja vie aikaa, mutta kyllä se siitä. Joo mulla oli vielä tammikuun alussa, että itkin sunnuntain pimeässä huoneessa ja oikeasti rintakehään koski kun ahisti niin paljon mennä kouluun :D Nykyään joskus jopa tykkään koulusta ;)
Ihanaa vaihtovuoden loppuaikaa sulle!:)

3. Anonyymi/äiti: Niin kyllähän se kaikki hyväksi sitten muuttuikin! Hehe, sanos muuta ;) Myö kaikki odotellaan täällä teitä kovasti ja suunnitellaan juttuja innoissaan! Koko ajan nää kyselee, että tykkäisitteks työ vaikka tortilloista tai salsakastikkeesta haha. Kyl ne lennotkin hyvin menee, miekin oon jo kahteen otteeseen ton välin selvinny ni etteköhän työkin ;D Pusui kotiin!

4. Anonyymi: Kiva kuulla ettei ollut liian pitkä postaus :p Trust me, itseni tietäen kilometripostauksia on vielä tiedossa haha. Uteliaisuudessa ei ole mitään pahaa ja kyllähän mie täällä melko lailla kaiken oon kertonut, joten miksipä en tästäkin asiasta voisi puhua :) Ylempänä tosiaan jo selitinkin, että tapasin melko inhottavia ihmisiä, jotka lupailivat kaikkea (tää tapahtui oikeasti TOSI monen ihmisen kanssa ja meinas usko amerikkalaisiin mennä..) muttei mikään ikinä toteutunut. Ihmiset olivat vähän aikaan tosi ihania ja sitten feidasivat. Moni sanoi heti alkuun, ettei ole järkeä tutustua vaihtariin kun ne lähtee kuitenkin. Mutta nyt on asiat paremmin. Nyt noissa vaikeuksissakin osaa nähdä jotain hyvää :) Se mikä ei tapa vahvistaa...

5. Anonyymi: Näillä näkymin oon himassa 11.6! Kiitokset :)

6. Anonyymi: Kiva, että tykkäsit :) Täällä on asiat hyvin kaiken shittin jälkee, nou hätä enää <3 Jenkit yleisesti ottaen tykkää aksenteista, oon monesti joutunut tilanteeseen, missä joudun toistamaan jotain sanoja aksentillani XD Suomiaksentti kuulostaa kuulemma venäläiseltä haha. Ei siis mitenkään vahvasti mutta kuulemma pieni itä-eurooppalainen vivahde siinä on. En usko että mun aksentti minneen on katoamassa. Enkä mie mun uniikista sönkköenkusta minneen luopuisikaan ;) Voisin itseasiassa tehdä tästä aksenttijutusta vähän videota, jos saisin muita vaihtareita ja vaikka jonkun jenkin/jenkkejä videolle :) Tulis varmaan ihan kiinnostavaa :p

Anonyymi kirjoitti...

Upeat maisemat siellä!! Laita ehdottomasti lisää kuvia SLC:stä! Ja miks ei videokin olis kiva.. :) kaikkea hyvää sulle ja vaihtariajan lopulle! -E

Anonyymi kirjoitti...

Joo noi aksentit kiinnostaa ainaki mua tosi paljo, et olis tosi kiva jos tekisit siitä jonku postauksen:D

Annika kirjoitti...

1. anonyymi: Taalla on kylla todella kaunista! Yritan saada toteutettua pienta SLC postausta kuvineen ja videoineen!:) Kiitos paljon sulle <3

2. anonyymi: Mie koitan tehda!;p

Anonyymi kirjoitti...

Oletko puhunut tulevaisuuden suunnitelmista isäntäperheen kanssa? Oletko kenties menossa heille asumaan vielä joskus? Kiinnostaisiko Amerikka tulevaisuudessa? Jos saisit olla ilmaiseksi siellä vielä puol vuotta, olisitko?

Annika kirjoitti...

Juu toki myö ollaan puhuttu :) Kovasti ne joskus yrittää puhua, että tulisin tänne opsikelemaan, muttei sellanen tunnu ainakaan nyt vaihtoehdolta, vaikka kovasti täällä tykkäänkin olla. Asumaan oon tietenkin tulossa aina kun tänne tulen vierailemaan, ensivuonna kesällä mahdollisesti kuukaudeksi. Kyllä mulle on täällä aina paikka valmiina, niinkuin muillekin lapsille :) Amerikkaa haluaisin nähdä lisää, käydä road tripillä Jenkkilän halki, nähdä paljon muita osavaltioita ja tietenkin tulla tänne Salt Lakeen rakkaita katsomaan niin usein kuin resurssit sallii, mutten usko, että ikinä voisin tänne enää muuttaa. Mun vastaus sun vikaan kysymykseen on kyllä ja ei. Jos mun pitäisi olla täällä vielä puol vuotta, olisi se tosi ihanaa ja varsinkin nyt kun oon jo joniun aikaan oikeesti nauttinut täällä olosta, olisihan se kivaa olla täällä kauemmin. Toisaalta vastaukseni olisi lopulta ehkä ei, koska Suomessa on paljon asioita, mitä mun on pakko ja haluankin mennä hoitamaan. Siellä on ihmisiä joiden luokse mun on mentävä. Sanotaan kompromissivastaukseksi, että voisin mie täällä vaikka kolmisen kuukautta lisää olla, jos ilmaiseksi voisi ;)