Annika in The USA

Annika in The USA

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

If life was worthless, what was death



Mulla oli paljon ideoita ja suunnitelmia, miljoona postausta viimestelyä varten valmiina varastossa ja muutenkin vihdoin tuntui alkavan iloisemmat ajat. Toiseen vaihtovuoteni puolikkaaseen lähdin ahdistuvin mielin, sängyn pohjalta kuitenkin kaivoin itseni kouluun ja huomasin, että kyllä se tästä. Innolla odotin pian alkavaa uutta jaksoa, jolloin mulla alkaisi kivoja uusia aineita. Olin toiveikas. Sitten elämä löi kunnolla päin pläsiä ja matto totaalisesti vetäistiin jalkojen alta, yllättäen ja ilman varoitusta. Kaivauduin takaisin sängyn pohjalle.

Sen jälkeen on jatkunut alamäki, tosin pieniä valonpilkahduksia on ollut näkyvissä, mutta heti niiden jälkeen on tullut vielä pari iskua, jotka ovat koetelleet henkisen lisäksi myös fyysisesti. Kyllä se tästä, ne sanoo. Lohduttaa ajatella, ettei se tämän huonommaksi voisi mennä.

Blogin hiljaiselo jatkukoon nyt siihen asti, että saadaan elämä raiteilleen. On niin paljon ajateltavaa, huolehdittavaa ja hoidettavaa. Ei se elämä enää palaudu ennalleen, se on muuttunut lopullisesti, ja niihin muutoksiin, ikäviinkin, tulee vain sopeutua. Vaikka antaisinkin mitä vain, että elämä olisi taas entisensä.

28 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä<3

Anonyymi kirjoitti...

Otan osaa:( Jouduin itsekin menettämään ukkini viime keväänä ja olihan se shokki herätä aamulla siihen herätyksenn koska mitään ei ollut vialla ja se tuli ihan puun takaa... Voimia, kotona käymisestä tulee varmasti raskasta mutta sä pärjäät :)

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä annika ! Kyllä kaikki varmasti parantuu! Nyt vaan pysyt vahvana ja suomalaisella sisulla läpi vaikeuksien :)

Anonyymi kirjoitti...

Annika kulta, älä elä entisessä, sitä et saa koskaan takaisin. Tänään on se eilinen, jota kaipaat huomenna ja se kannattaa elää hyvin.
Rakkautta ja halauksia <3 !

Anonyymi kirjoitti...

mitä on tapahtunu? :o

Mikaela kirjoitti...

Tsemppiä ja voimia sulle Annika!:)

Lauramaria kirjoitti...

Voi ei, mitä on rapahtunu? Jaksamisia ihana sä kyllä selviit ihan mistä vaan! <3

Peppi kirjoitti...

Voimia<3

Anonyymi kirjoitti...

Tapahtuks sun isälle jotain :o ?

Anonyymi kirjoitti...

Pappa oli Rakastettu ja syvästi kaipaamme häntä,
Papan Muisto säilyy aina,
Pappa on aina sydämessämme,
Kiitollisin mielin muistamme Pappaa.
Rakas Pappa, Lepää rauhassa
Lepää Herrasi huomassa,
Kiitos kaikesta, minkä saimme Pappa sinulta !
Ihminen kuolee, muisto elää
Muistamme - kaipaamme Sinua Pappa <3

Voimia Annika Rakas sulle, pian nähdään <3 äiti

Demi A. kirjoitti...

Voimia ♥

Anonyymi kirjoitti...

Siis että mitä ??!! Jätätkö sä tän vuoden kesken ?? Ymmärsinkö mä nyt oikein edellisistä kirjotuksista ??

Annika kirjoitti...

Kiitos kaikista kauniista sanoistanne ja osanotoista <3 Tosiaan niinkuin aiti tossa kommentissaan sanoikin, niin mun rakas pappa, jonka kanssa olen aina ollut kovin laheinen on menehtynyt yllattaen ja sen takia on nyt ollut todella rankkaa.. En ole jattamassa vaihtovuotta kuitenkaan kesken. Ei se pappakaan olisi siita tykannyt.

Anonyymi kirjoitti...

Voih, osanottoni. <3 Vaikka nyt tuntuukin vaikealta, niin muista,pohjalta on suunta vain ylöspäin. Pappasi olisi varmasti ylpeä sinusta. Paljon voimia sinne. Meinaatkos mennä hautajaisiin?

Anonyymi kirjoitti...

Omana vaihtovuotena menetin rakkaimman ihmisen, mitä maa voi päällään kantaa. Vieläkin tunnen sen tunteen, kun syytin itseäni lähdöstä ja mietin, miksi näin piti käydä. Pitäisikö vaihto jättää kesken ja palata, vai riittäisikö se, että jatkan elämääni maailman toisella puolella. Itkin, surin ja olin katkera. Mietin kävisinkö vain hautajaisissa ja tulisin takaisin. Päädyin kuitenkin ratkaisuun, joka nyt jälkeenpäin on paras. Kirjoitin hautajaisiin kirjeen menetetylle henkilölle. Muistelin hetkiä, jotka itselle oli tärkeitä. Ja tämä kirje luettiin hautajaisissa kaikille. Olen onnellinen, etten lähtenyt hautajaisiin, koska muuten en olisi palannut ikinä jatkamaan vuottani. Paluu takaisin olisi ollut liian katkera. Jättää toistamiseen kaikki rakkaat ja odottaa vain kotiinpaluuta. Onneksi vaihtoperheeni oli ymmärtäväinen ja jaksoivat itkusta ja kaikista synkistä ajatuksistani huolimatta olla tukena silloin kun sitä eniten tarvitsin. Toivon, että sinunkin uusi perhe ymmärtää menettämisen tuskan ja osaavat olla tukena. Ole vahva, vaikket haluaisikaan, tämä ei kuitenkaan ole loppu, vaan kaiken alku. Ja kaikella, myös menetyksellä on tarkoitus. <3

Ella kirjoitti...

Voih kamalaa :( otan osaa ja paljon jaksamisia♥

Annika kirjoitti...

1. anonyymi: Kiitos <3 Pappa oli, niin se aina sanoi. Ja tosiaan suunta nyt ylos pain, kylla se tasta. Olen menossa hautajaisiin.

2. anonyymi: Tiedan noi sun fiilikset justiinsa.. Samoja kysymyksia itsekin pohdin, mutta loppujen lopuksi paatos oli selva. Itselleni paras vaihtoehto on hautajaisiin meneminen ja sielta sitten takaisin palaaminen.
Host perheeni on ollut tukenani, kiitan heita. Niinhan se menee, elama loppuu ja elama alkaa. Jonain paivana viela ehka ymmarran taman, vaikka nyt tama tuntuu vain jarkyttavan kipealta :( Kiitos viela sinulle <3

Ella: Kiitos paljon <3

Outi kirjoitti...

Haluisin vaan antaa jonkun supervoimahalin sulle, koska tiiän miten kamalalta tuntuu olla yksin poissa kotoa, kun on menettänyt rakkaan. Meillä oli viime keväänä Ranska-projekti koulun kanssa, ja mun rakas ukki nukkui pois just sitä ennen. Tein mun elämän vaikeimman päätöksen ja lähin Ranskaan hautajaisten sijaan, koska niin ukkikin ois halunnu mun tekevän. Sain sairaita itkukohtauksia viikon aikana ja tuntu, ettei tyhmät ranskalaiset ymmärtäny yhtään miltä musta tuntu, eikä antanu mun surra. En oo ikinä ollu elämässäni niin yksin. Koin ihan hirveetä tuskaa, et onko mun ees oikein nauttia elämästä kun toinen makaa kuolleena. Lopulta kuitenkin päädyin siihen, että jatkan elämää sen puolesta ja jossain se seuraa mua ja haluu mun olevan onnellinen ja nauttivan siitä et oon vielä hengissä. <3
Niin paljon voimia ja jaksamisia sulle, ota oma aikas siihen suremiseen ilman et tunnet keltäkään paineita ja jatka sun vuotta sitte entistäki vahvempana muistoa kunnioittaen.

Annika kirjoitti...

Mie oon Outi niin pahoillani sun puolesta! Voit kuvitella kuinka jarkyttavaa oli saada vastaavat uutiset Atlantin toiselle puolelle.. ne tuli niin hirveana yllatyksena.. pappa oli taysin terve ja viela alle viikko hanen poismenoaan ennen skypeteltiin :( Kylla mustakin tuntuu taalla valilla, ettei ihmiset ymmarra, ne ei ymmarra kuinka laheisia papan kanssa oltiin ja jotenkin mun vaihtaristatuksen takia mun pitaisi vaan jatkaa elamaa samalla lailla kuin ennen tai jos suren, niin ainut vaihtoehto on kotiinpaluu ja vaihtovuoden keskeyttaminen. Kuitenkin kylla se tasta, hautajaisiin meen ja sielta kun tuun niin elama jatkuu. Pappa ei haluaisi mun keskeyttavan vaihtovuotta enka toki itsekaan. Haluan tehda papasta entista ylpeamman ja nayttaa sille etta kylla mie parjaan!

Kiitos Outi niin paljon sanoistasi <3 Ne merkitsee mulle paljon

Anonyymi kirjoitti...

Todella paljon voimia sinulle Annika ja jaksamista näinä vaikeina aikoina <3. Oma pappani kuoli yli vuosi sitten kun elämäni oli hektisimmillään ja tieto saavutti minut kesken tanssikisojen. Itkusta ei tullut loppua ja tuntui että ihmisten oli vaikea ymmärtää miksi vain itkin. Hautajaispäivä oli raskas ja itku tulee monesti vieläkin vaikka aikaa on jo kulunut, mutta hyvin usein päälimmäiseksi tulee lämmin tunne siitä, että pappa on läsnä edelleenkin elämässäni ja se lohduttaa ja auttaa jaksamaan.
Pidä pappasi muisto elävänä mielessäsi saat siitä paljon voimaa raskaalle matkallesi.
Olet ajatuksissani. T. Susanna

Oona K kirjoitti...

Tosi paljon tsemppia Annika<3 Ainakin sun blogin perusteella vaikutat aivan mahtavalta ja vahvalta ihmiselta, ja taa tekee susta entista vahvemman! Se ei oo helppoo, mutta suunta on vain ylospain. Anna vain aikaa suremiselle ja kylla se aurinko sielta viela paistaa!

Anonyymi kirjoitti...

Aiotko olla kauanki Suomen puolella ?

Anonyymi kirjoitti...

Aiotko olla kauanki Suomen puolella ?

Annika kirjoitti...

Susanna: Kiitos paljon <3 Kaiken tämän vaikean keskellä se jotenkin tekee vaan kaiken haastavammaksi, kn ihmiset ei ymmärrä. Monet sanoo, että hänhän oli jo vanha. No, kun ei ollut, oli terve ja vahva mies. Itkua on täälläkin vaikea pidätellä, mutta mennään päivä kerrallaan. Aika parantaa haavat ja tosiaan muisto jää vaikka henkilöä ei täällä enää olisikaan keskuudessamme, se lohduttaa. Kiitos vielä sanoistasi!

Oona K: Kiitos Oona <3 Kyllä se tästä, pikkuhiljaa..

Anonyymi: Olen jokusen päivän siellä, en viitsi blogissa mitään tarkkoja päivämääriä ja aikoja laittaa, jos ymmärrät.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon voimia sulle <3 tiedän tasan tarkkaa miltä tuommoinen tuntuu, itse sain kuulla muutama vuosi takaperin oman vaihtovuoden ollessa melkeen lopussa että äitini oli menehtynyt yllättäen. Niin väärin että terveet ja elämänsä voimissa olevat ihmiset viedään pois..

Annika kirjoitti...

Kiitos <3 Kenen tahansa läheisen menehtyminen on hirveää mutta entistä kauheampaa siitä tekee, jos se tulee täysin yllätyksenä, ja vielä kun tiedon siitä saa maailman toiselle puolelle :( Ei vaan voi ymmärtää, miksi terveen ja vahvan henkilön täytyy lähteä..

Tiia kirjoitti...

Voi annika sua<3 Pahimmalta tuntuu olla just jossain muualla kun kotona tällasella hetkellä. Tekisin ite mitä vaan , että pääsis päiväksi suomeen, niin paljon on tapahtunu sinä aikana kun oon ollu poissa.
Ihanaa, että pääset hautajaisiin. Uskon, että se helpottaa kun näät läheisiä ja pääset puhumaan asiasta heidän kanssaan, koska he oikeasti ymmärtävät. Sulla on niin hyvä tukijoukko kotona. Saat varnasti voimia tästä käynnistä jatkaa vaihtovuotta! Oot niin vahva likka että tää ei sinua kaada; vaan vahvistaa entisestään. Saat varmasti vielä paljon irti ajasta jenkeissä!:)
Paljon terveisiä kotiin, ja voimahali täältä intiasta! <3

Annika kirjoitti...

Voi kiitos Tiia ihanasta kommentista <3 Kylla se tasta, eihan tassa muita vaihtoehtoja ole. Suomeen mennaan nyt pappa hyvastelemaan ja saamaan voimaa rakkaista ja sitten takaisin nauttimaan Amerikasta ja paattamaan vaihtovuosi kunniallisesti :)
Tsemppia Intiaan! <3
ps. mie kuulin etta sie oot meinaamassa meille ku tuut Intiasta :p aiti uhkas luovuttaa mun huoneen sulle!