You can't start the next chapter of your life if you keep re-reading your last one

Oltiin Maylisin host siskojen kanssa yota super fancyssa hotellissa Little Americassa, nakyma hotellin parvekkeelta. Ymmarratteko, miksi rakastan SLC:ta niin paljon?

Jokaisen pitäisi kokea tämä elämänsä aikana, lähteä kauas pois kotoa, tuttujen ihmisten luota, uuteen kulttuuriin ja elämäntyyliin. Viimeiset kolme kuukautta ovat avanneet mun silmiä enemmän kuin mikään ja samaan aikaan ne on olleet elämäni parasta aikaa. Olen itkenyt ja ollut epätoivoinen, kokenut järkyttävän kulttuurishokin ja potenut sietämätöntä koti-ikävää. Samaan aikaan olen kokenut paljon uutta, pitänyt hauskaa ja tavannut ihania ihmisiä. Ennen kaikkea tämä kokemus on avannut simiäni. Tätä tunnetta on vaikea kuvailla niille, jotka eivät ole kokeneet samaa. Vaihtovuosi on jo nyt kasvattanut mua ja saanut näkemään monet asiat toisin. Voi kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta koko mun maailma on muuttunut. Parasta tästä ajasta ei ole tehnyt sen hauskuus tai onnellisuus, koska se ei ole ollut aina hauskaa ja välillä olen ollut onnettomampi kuin koskaan, vaan se, mitä se on mulle antanut. Se on antanut mulle jotain sellaista, mitä en osaa sanoin kuvailla. Vaihtarit, työ tiedätte, mistä puhun.

Elämäni täällä on hyvin erilaista. Tähän erilaisuuteen tottuminen vei aikansa, mutta nyt alan olee ihan fine sen kanssa. Se, minkä olen oppinut täällä kaukana kotoa, on arvostus. Arvostan nykyään asioita huomattavasti enemmän. Arvostan suomiperhettäni ja ystäviäni aivan erilailla kuin aiemmin. Ne eivät ole enää itsestäänselvyys, vaan asioita, joita mun pitäisi arvostaa ja olla onnellinen. Koti ja suomalaisuus ovat myös saaneet ihan uuden merkityksen. Koti on maailman paras paikka, eikä uuteen paikkaan muuttaessakaan mikään korvaa sitä omaa kotia. Suomalaisuudestani myös olen äärimmäisen ylpeä. Suomi on hyvä maa ja täällä ollessani olen huomannut, miten hyvin asiat ovat kotimaassani. En enää ikinä valita hammaslääkäristä, kouluruuasta tai tuista.

Miten voikaan ihminen tulla iloiseksi niinkin pikkujutusta kuin lumesta? Instagramiin kirjoitinkin, kuinka lumi pelasti mun aamun ja juoksin ilman kenkii ja takkii ulos kuvailemaan. Nyt lumesta ei ole enaa tietoakaan.. Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut niin aurinkoisia "kesapaivia" kuin luntakin.

Mutta nyt olen täällä, Utahissa. Asun SLC:n keskustasta viidentoista minuutin päässä, täällä Holladayssa. Väriään vaihtavat vuoret ympäröivät tätä älyttömän kaunista kaupunkia. Ikinä ei tiedä aamulla herätessään, mikä sää ulkona on. Vaikka aamulla sataisi, sen tietää, ettei se koko päivää koskaan kestä. Tekemistä täällä "isossa" cityssä riittää. Pelkästään ajelu täällä on kymmenen kertaa hauskempaa ja näköalapaikat (lue: autossa kuhertelupaikat) lyövät Kotkan omat ihan 6-0. Tämä kaupunki on mun lempikaupunki, suuri muttei liian suuri, kaunis muttei koskematon, monipuolinen muttei sekava ja täynnä elämää, mutta turvallinen.

Mulla on parhaimmat host vanhemmat, jotka kutsuvat mua tyttärekseen, vievät kouluun ja hakevat pois, ettei nukkumisesta tykkäävän Anin tarvitsisi herätä aikaisin ja ottaa koulubussia, ymmärtävät, vaikka Anin huoneen teema on ollut nyt kolme viikkoa kaatopaikka, halaavat kun sitä tarvitsen, kuskaavat milloin tahansa ja minne tahansa, eivät vedä pultteja, jos myöhästyn vähän kotiintuloajasta, kyselevät pojista ja rakastavat ihan mielettömän paljon. Jenkkiperheeseeni kuuluvat myös isoveli ja kaksi isosiskoa. Täällä olen nuorimmainen ja pikkusisko, meimei. Halusin aina isoveikan ja nyt minulla on sellainen. Isoveli, joka kiusaa ja ärsyttää, heittää tyhmää läppää, ottaa hölmöjä kuvia itsestään kamerani täyteen, lähettää järjettömiä snapchatteja, mutta myös aivan ihania tekstareita, ei tykkää poikakavereistani, halaa lähtiessään ja ennen kaikkea välittää, niin kuin kahdesta muustakin pikkusiskostaan. Isosiskoja minulla on kaksi, toinen on myös kaimani. Siskoni ovat hyvin erilaisia, mutta kummatkin omalla tavallaan ainutlaatuisia. Vanhemman siskon kanssa puhutaan maailmanmatkailusta, vertaillaan kumpi on kylmempi; Suomi vai Alaska, suunnitellaan laskettelureissuja ja nunnutellaan koiria. Mun vanhempi isosisko on yksi ihanimmista ihmisistä, joita olen tavannut täällä. Tulen aina todella iloiseksi, kun kuulen Annikan tulevan käymään. Nuorempi isosiskoni on vain vähän vanhempi kuin minä. Kaunis siskoni hakee minua koulusta, kyselee pojista ja jakaa kylppärin kanssani. Mellä on myös kolme suloista koiraa, jotka piristävät päivääni tulemalla viereen, heiluttamalla häntää ja olemalla muutenkin aivan vallattoman ihania. Grandma, nainai, on kultainen ja rakastava mummeli, ja on aina ilo saada hänet meille. On myos ihanaa, että muukin suku on ottanut minut klaaniinsa, niin tädit, sedät kuin serkutkin.
Perheen lisäksi mulla on täällä muitakin ihan mahtavia ihmisiä ympärilläni. Joukko kavereita koulussa, jotka (valitettavasti) kutsuvat mua Finlandiksi, tulevat silittelemään vaaleita hiuksiani ja kyselevät hölmöjä kysymyksiä Suomesta sekä jakelevat kohteliaisuuksia päästä varpaisiin. Lisäksi mulla on muutama luottoystävä, joiden puoleen turvautua, kun elämä menee päin puuta ja keiden kanssa pläänäillä maailman parasta viikonloppua. Noiden ihmisten kanssa mulla on hauskaa. Ei ole väliä, mitä tehdään, kunhan ollaan vain yhdessä.
Mulla on täällä niin paljon, mitä arvostaa ja minkä takia olla onnellinen. Ihmisiä, jotka välittävät ja elämä, josta nauttia. On onni asua paikassa, jossa jokainen aamu on kaunis ja ihmiset ovat hyviä.

I love you mum

Maailman hassuin isoveikka halusi, etta otan kuvan, kun ne esittaa keskustelevansa XD 

dad

Isosisko ja sen poikkis Chad

Ceci, tytto, joka on mulle jo nyt ihan suunnattoman rakas

My lovely French girl

Mita tekisinkaan ilman Lucaa?

Milla <3

Oon niin onnellinen, etta mulla on Joshin kaltanen kaveri

Nyt on vielä kymmenestä kuukaudesta seitsemän kuukautta aikaa viettää elämäni vaihtovuosi Utahissa. Paljon olen jo kokenut, paljon on jo tapahtunut, mutta ehdottomasti on vielä paljon edessä. Uusia ihmisiä, hauskanpitoa, myöhäisiä iltoja, tylsiä koulupäiviä, kirkossa käyntiä, tansseja, paljon läksyjä, urheilua, treffejä ja paljon sellaista, jota en osaa edes odottaa.

Olen edelleen yhteyksissä hyvin paljon Suomeen, niin perheeseen kuin kavereihinkin. Vaikka yritän väittää muuta, se kuitenkin vaikuttaa mun elämääni täällä. Kaipaan teitä kaikkia ihania ihan mielettömästi. Rakastan mun perhettä ja ystäviä niin paljon, että välillä sattuu. Mutta nyt mie olen täällä. Mun on pakko alkaa keskittyä elämään täällä täysillä ja nauttia elämästä tässä ja nyt. En voi elää menneisyydessä tai suunnitella tulevaa. Muuten missaan paljon asioita, joita tulen ikävöimään sitten ensi syksynä.

Olen aivan tajuttoman kiitollinen mun perheelle tästä mahdollisuudesta. Kiitos jokaisesta pennistä, jonka uhrasitte tyttärenne ja lapsenlapsenne unelman toteuttamiseen. Kiitos siitä tuesta, mitä oon saanut teiltä. Nyt elän täällä sitä unelmaani, yritän ainakin.

Kiitos maailman parhaimmille ystäville. Huomasin tänne tullessani viimeistään, kuinka upeita ihmisiä mun elämässä on. Ikävöin teitä kovasti ja odotan, että näemme taas. Mutta mie en voi keskittyä odottamaan tulevaa, vaan mun on keskityttävä elämään täällä. Aiemmin en ollut siihen valmis, mutta nyt on mun aika tehdä se.

Maylisin ihana host perhe halusi ottaa mut mukaan katsomaan Utesin pelia. Hauskaa oli, vaikka havittiinkin

Toivon tämän tekstin päätteeksi, että mun läheiset ymmärtäisivät tai ainakin yrittäisivät ymmärtää, etten voi oikeasti tekstata sinne koti-Suomeen päivittäin enkä skypetellä joka viikonloppu. Mun pitää keskittyä elämään hetkessä täällä Amerikassa ja taas sitten ensi kesänä jatkettava elämää siellä teidän kanssanne. Aion poistaa Whatsapp-sovelluksen jenkkikännykästäni saman tien. Toivoisin, että ottaisitte muhun yhteyttä Facebookissa tai sähköpostilla, mielellään pidemmillä viesteillä, johon voisin sitten ajan kanssa vastata. Snapchattikin on ihan jees. Skypettelyä haluan vähentää paljon joksikin aikaa. Tietenkin voitte ilmoittaa olemassaolostanne mun blogin kommenttiboksiin, täältä blogista työ mun kuulumiset voitte muutenkin lukea. Instagramiin ja Facebookiin yritän myös päivitellä kuulumisia reaaliaikaisemmin. Ja kyllä miekin aion teitä muistaa viesteillä ja paketeilla. Muistakaa, että suurin syy mun blogin olemassaoloon ootte työ. Tää on vaikeeta ja itkenkin nyt kirjoittaessa. Siksi teenkin tämän blogin kautta. Älkää unohtako mua, en miekään teitä, vaikka kaukana toisistamme ollaankin.

Sitä paitsi ei se rakkaus mihinkään katoa, ikinä.

Oon miettinyt näitä juttuja jo jonkin aikaa, mutta lopputulokseen päädyin jälleen kerran yhden ihanan tyton avulla, jonka ansiosta ylipäätään olen täällä Utahissa. Kirjoitin siis tämän tekstin inspiroituneena Sofin postauksesta. Varsinkin vaihtareiden kannattaa käydä lukemassa Utahissa viime vuoden viettäneen Sofin vika postaus.

Kävin muuten tänään kirkossa ekaa kertaa. Tykkäsin.