Annika in The USA

Annika in The USA

tiistai 10. syyskuuta 2013

Football game, Gateway and State Fair


Ihana viikonloppu takana! Perjantaina olin elämäni ensimmäisessä jenkkifutispelissä, tosin oltiin kattomassa siskon koulun peliä. Tunnelma oli ihan huikea ja tuntui kuin olisi ollut leffassa. Ihan huippua!
Pelin jälkeen mentiin johonkin pippaloihin, missä olikin aika rutkasti porukkaa. Oon niin kateellinen, kun jenkit osaa ihan selvänä olla niin estottomia ja pitää hauskaa. Bileet tosin loppui jo puoli kahdeltatoista poliisien tuloon, mitä muuta voit oottaa Utahista :D Yhentoista aikaan tulee olla hiljaista ja jos ei ole, naapureista joku soittaa kytät, jotka tyhjentää talon. No oli meillä kuitenkin siihen asti kivaa!

IMG_20130906_202629


Lauantaina menin toisen Holladayssa asuvan suomalaisen vaihtarin Millan kanssa shoppailemaan Gatewayhin. Oli niin kivaa, että viihdyttiin siellä koko päivä. Aamulla, kun 11:00am lähdettiin, takaisin oltiin illalla 7:00pm.


Finlandia vodka in SLC?
Käytiin Millan kanssa syömässä siinä samassa ravintolassa, missä oltiin hostien kanssa maanantaina. Siitä raflasta tuli mun ihan ehdoton lemppari! Tavattiin siellä sattumalta eräät nuoret miehet, joista toinen kertoi veljensä asuvan Suomessa, ihan mieletön sattuma! Muutenkin herättiin Gatewaylla huomiota meijän puheella. Monet ihmetteli suomen kieltä ja englantiakin puhuessa meiltä kyseltiin aksentin perään :D


Oli niin ihanaa puhua Millan kanssa SUOMEA. Mulla on ollut mun omaa äidinkieltä ihan järjetön ikävä. On se vaan niin eri saada ilmaista itseää omalla kielellä kuin englantia sönköttäen. Tuntui myös hyvältä puhua ihmisen kanssa, kuka ymmärtää mun tunteet ja on samassa tilanteessa. Vaihtaria vaan on vaikea muiden ymmärtää.


Illalla lähdin vielä Millan ja sen kavereiden kanssa ulos ja meillä oli tosi hauskaa. Söin elämän ekan slurpeen ja käytiin ravintolassa, missä tilattiin soittamalla sellaisella lankapuhelimella ja sitten piti vielä itse hakea ruuat tiskiltä. Laiskoja tarjoilijoita?!
Tutustuin Millan kautta moniin ihmisiin, jotka tosin käyvät toista high schoolia. Kyllä mua suoraan sanottuna ärsyttää, että mie oon Highlandissa, vaikka kuulun Olympuksen alueeseen. Ja kaikki muut on Olympuksessa! Meillä on vielä eri aikaa siskon kanssa lomatkin, että sekin vielä. Kun siihen on vielä niin tyhmä syykin, tai siis ongelmahan on, ettei syytä ole pahemmin meille edes kerrottu. Yks ihminen vaan ei ilmeisesti halunnut mua Olympukseen.. Sanotaanko näin, että toisilla ongelmia host perheen kanssa, niin mulla aluevalvojan. Onneksi ei tarvitse olla sen kanssa pahemmin tekemisissä. En sitten tiiä voiko tästä tilanteesta valittaa kellekään.. En mie nyt enää voi tai haluakaan vaihtaa koulua, mutta ärsyttää kun kaikki olisi ollut sata kertaa helpompaa, kun olisin samassa koulussa muiden kanssa.

Sunnuntaina mentiin perheen kanssa Utah State Fairiin. Siellä nähtävää riitti! Katseltiin hienoa taidetta, maistoin jenkkiherkkuja, joita en ollut aiemmin ikinä syönyt, käytiin katsomassa vaikka millaisia eläimiä, mentiin vihannesnäyttelyyn ja katsottiin ihan todella hauskan miehen show, missä se jöngloorasi vaikka millä tavaroilla.
Illalla mentiin vielä kiinalaiseen syömään. Alan jo tykkäämään kiinalaisesta, vaikka tosi tulista se välillä onkin!

On kyl todella hehkee kuva musta. Pakko oli laittaa kun sisko on niin kaunis!

Täytyy vielä viikonloppupäivitysten lisäksi kertoa pari kivaa juttua tältä päivältä. Aamulla väsytti ja ärsytti olla koulussa, mutta mun päivänsuunnan muutti totaalisesti eräs poika ja hänen suloinen tekonsa. Tässä vähän pätkää meidän keskustelusta:

Guy: "So you are from Finland, right?"
Me: "Yes, I am"
Guy: "I need your help"
Me: "Okay, what I suppose to do?"
Guy: "I have a same class with one very cute Finnish girl and I'd like to ask her number in Finnish. Could you write for me to paper in Finnish: you're cute, can I have your number?"

Tässä kohtaa meikä oli ihan innoissan, että onko mun koulussa toinen suomivaihtari!!!

Me: "Whaat? What class do you have with her? What's her name?"
Guy:"Just some class. Can you just write that sentence here please?"
Me: "Okay"

Sit kirjotin paperille "olet söpö, saanko numerosi". Opeteltiin sitä hetken aikaa ja toivotin pojalle onnea samalla, kun ite mietin, miten löydän tän suomivaihtarin, kunnes poika jatkaa...

"Okay now, can I ask you a question?"

Tapitin vaa jätkää silmät suurin ja vasta nyt tajusin mitä se ajoi takaa. Aloin vaan hymyillä leveesti ja sanoin hiljaa "oh gosh".

Guy: "Olet söpö, saanko sinun numerosi?"

Arvatkaa annoinko numeron?;) Oikeesti toi oli söpöin tapa ikinä kysyä numeroa!

Olin yhtä hymyä koko päivän ja kerroin pari kaverille koulussa tosta. Toisen vaihtarin Maximin kaveri istui meijän kanssa lounaalla, ja kun kerroin ton niille, tää Maximin kaveri vaa oli, että "shut up, I don't wanna hear that if some other guy got your number". Haha, ihana XD Sit tääkin kysy mun numeroa, mut sanoin, että joutuu yrittämään vähän enemmän. No, sit sieltä tuli kehu mun silmistä, mut se nyt on aika kulunut juttu, että jäi poika tällä kertaa ilman numeroa haha.

Sitten vielä päivän lopuksi kävi yksi kiva juttu. Mulla on astronomiaa aina A-päivinä aamulla, kuten tänäänkin, ja siellä on yks poika, kenen oon huomannut katselevan mua silloin tällöin. Mun piti tänään mennä juttelemaan sille tunnin jälkeen, mutta vaihteeksi mun astronomian opettaja halusi jutella mun kanssa Suomesta, ni en sitten kerennyt. No kuitenkin tää kyseinen poika oli vaihtanut meijän language artsin tunnille, eli nähtiin taas vikoilla tunneilla. Koko tunnin tää jätkä katteli muhun päin ja hymyili välillä. Tunnin lopuksi tää poika tuli mun luo ja kävi juttelemaan. Hän kyseli peruskysymykset, kuten mistä oon ja kauan oon ollut Jenkeissä. Sitten poika sanoi, että, mun pitäis tekstata sille. Muka hölmönä kysyin siltä, että miten se mahtaisi onnistua. Poika otti mun puhelimen ja näppäili numeronsa ja sanoi lopuksi "laittamalla viestiä mun numeroon, se on tämä".

Oli tosi kiva, kun ihmisiä tuli juttelemaan mulle ja tollaset pienet huomionosoitukset kyllä piristää päivää!

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oi kuulostaapa ihanalta:3 pakko muuten kysyä että joitteko alkoholia niissä bileissä! :D

Annika kirjoitti...

Nii tää alkaa olee aika ihanaa!:) Kukaan niistä monista kymmenistä ellei sadasta ihmisestä ei juonut ja oli tosi hyvä meno! Siellä oli siis ihan vanhemmat kotona :p

Pampu kirjoitti...

Voi ei, luin tän koko jutun hymyssä suin ku joku vajukkidorka :D Ihana ♥ !

Annika kirjoitti...

Haha, hyvä jos kävi hymyilyttää!!:) Ja vajukkidorka on ihan hyvä juttu;D silt miekin oon viime aikoin näyttän ku asiat alkaa vihdoin menee kohillee ja oon niin ilonen, että oon täällä! <3

Santra kirjoitti...

Voi että :) ihana tuo numero jutska :3

Demi A. kirjoitti...

Eikä, ihana toi poika! :----D vähänkö kekseliäs!

Ja muutenkin ihan mahtavia kuvia :) varmasti on ikävä suomea, mä en voi kuvitella millasta olis jos ei suomea pääsis läpättää päivittäin :D

Maiju kirjoitti...

Omg, aivan yli söpöä :3

Tää sun blogi on muuten parhain vaihtariblogi, mitä luen! Jatka samaa rataa ja hyvin sää pärjäät siellä :)

Anonyymi kirjoitti...

Eiks Utah oo tosi uskonnollinen alue niin näkyyks se kunnolla? Onks se pukeutuminen, käytös ym. jotenkin huomattavasti erilaista?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt nuori nainen, se puhelin käteen ja tekstaat sille pojalle ja kysyt, missä ja milloin treffaatte. Siitä se lähtee, pikkuhiljaa etenemään.
*by the way.. sulle sopii,kun laitat hiukset kiinni :)*

Mikaela kirjoitti...

Ei vitsi, kyllä hymy nous huulille ku luin tätä! Ihanan avoimia nuo pojat siellä :D

Anonyymi kirjoitti...

Awww! Varmaa kaikkien aikojen söpöin ja ihanin tapa pyytää numeroo!! :3
Luin ton kohan monta kertaa ja niin leveest hymyillen että! <3

Ps. Sun blogi on yks parhaimmista mitä luen ja ootan aina innolla sun postauksia! Ja oon niin kateellinen sulle :p

Tsemppii sinne!

Anonyymi kirjoitti...

voi oispa suomessaki pojat tuommosia :D

Anonyymi kirjoitti...

ihanaa! :D

Onko muuten mahdollista päästä vaihto-oppilaaksi jonnekkin ranchille? Jossa sais ratsastaa ym ? :)

Annika kirjoitti...

Santra: No äläs!! :3

Demi: Oli kyl ihan älyttömän kekseliäs, en oikeest tajuu vielkää miten joku uskaltaa tollee vaa tulla tuntemattomalle!:p mut oli kyl ihana!!
Suomen kieltä on kyl ikävä,. Välil turhauttaa, kun ei saa itseään ilmaistuksi haluamalla tavalla. Oikeasti kun ei pääse omaa kieltä käyttämään, on vaikea olla oma itsensä!

Maiju: Oli kyllä niin söpöä että!! Ja kiitos paljon sulle! <3 Kommenttisi toi hyvän mielen :)

1. Anonyymi: Varmaan niissä uskonnollosimmassa piireissä näkyy, muttei muuten. Ihmiset ei ehkä kiroile niin paljoa monet käy enemmän kirkossa, mutta toisaalta se ei ole vain Utahin juttu, kun kyllähän Jenkeissä ollaan suomalaisia uskovaisempaa porukkaa :)

2. Anonyymi: Joo tolle toiselle pojalle laitoinkin viestiä ja "treffit" (okei läksyjen tekoaXD) on sovittu jo täksi illaksi!:) Kiitos! Kyllä mie niitä pidänkin kiinni välillä! Tossa kuvassa en kyllä näytä mitenkään edustavalta....

Mikaela: Voit kuvitella millaiselta riemuidiootilta mie näytin koko päivän haha!:) On tääl kyl sellasii herrasmiesyksilöitä, mitä en oo Suomes tavannu, hehe!

3. Anonyymi: Toi oli kyl takuuvarma keino saada mult numero ainaki!! Ja mieti, etten ees tienny koko poikaa et aika rohkeeki se oli :p
Kiitos kehuista, ihana kuulla että tykkäät! <3 Kiitti myös tsempeistä, niitäkin täällä välillä tarvii :p

4. Anonyymi: Vois joo suomipojat ottaa näis jutuis jenkeist mallii!;D

5. Anonyymi: Miksei! Mut ei sitä voi taata. Voithan sie kirjottaa kirjeeseen mikä menee host familyjen luettavaks, et haluut just ranchille ja toivoo et joku sellases perhees asuva ottais sut mut aika epävarmaa :/ Kannattais ainaki kertoo omast ratsastusharrastukses ja painottaa omaa kiinnostustaa hevosiin hakemuksessa ja laittaa vähän jotain, että haluais paikkaa mis voi ratsastaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Onks Exploriuksella sellasta sääntöä ettei saa deittailla? :O Koska ainakin Rotarylla on sellanen

Annika kirjoitti...

Ei meille ainakaan ikinä sellaista oo sanottu, ettei saisi deittailla :D en ymmärrä, mitä järkeä tossa säännössä on, kun sittenhän ei saisi mennä pojan kanssa koulun tansseihinkaan, kun silloinhan mennään myös treffeille ennen tansseja. Ja muutenkin eihän nyt ihmisiin tutustumista ole mitään järkeä rajoittaa..
Mun käsittääkseen raskaaksi tuleminen ja naimisiinmeno on kiellettyjen juttujen listalla (ihan vissiin itsestään selvyys, eikä mulla kyllä ole tälläisiä suunnitelmia haha) mutta deittailua ei ole kielletty. Ja jos kiellettäisiin, sitten mie vaan hengailisin muitten kanssa!:D

Rotareitten neljän D:n säännöissä no dating tarkoittaa varmaankin sellaista deittailua, mihin kuuluu seksuaalista kanssakäymistä ja se on kielletty ihan vain raskaaksi tulemisen riskin takia.

sofi kirjoitti...

voi että kuin ikävöinkään jenkkipoikia!! haha niin söpösti toi yks kysy sun numeroa, nyt pojille vaan viestiä menemään!! ;)

Annika kirjoitti...

Sofi, nää on kyllä niin ihania herrasmiehiä!! :D yleensä ainakin, sillo kun eivät ole mustasukkaisia haha. Joo poikien kanssa ollaan vaiheltu viestejä jo!;)